Yhdysvallat

Kolme syytä lähteä vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin

  1. Amerikkalaiset koulut ovat oma kiehtova maailmansa. Useimmiten vaihto-oppilas löytää itsensä jos ei tuhansien, niin ainakin satojen tai kymmenien highschoolilaisten seurasta. Koulun jälkeiset kerhot ovat kokemus itsessään: tarjolla on kaikkea urheilusta ratsastukseen, draamakerhoihin ja valokuvaukseen. Kerhot ovat loistava tapa tutustua ihmisiin! Sinulla on myös mahdollisuus opiskella kursseja, joita et Suomesta löydä. Ikimuistoisia ovat myös kouluvuoden juhlat, kuten prom ja homecoming. Kouluilla on usein hyvä yhteishenki ja omat urheilujoukkueet, joita kannustetaan otteluissa. Saat myös oman kuvasi vuosikirjaan ja voit vuosien päästä lukea muiden lukiolaisten terveisiä ja vaihtovuotesi muistoja yearbookista!
  2. Yhdysvallat on paljon monimuotoisempi maa, kuin televisiosarjat antavat ymmärtää. Elämää on myös Kalifornian, Floridan ja New Yorkin ulkopuolella. Olipa osavaltiosi sitten Michigan, Nebraska, Teksas, Oregon, Maryland tai jokin muu, pääset tutustumaan amerikkalaiseen perhe-elämään ja elämäntapaan – joita on enemmän kuin yksi. Tavallisen arjen lisäksi mieleesi jäävät varmasti juhlapäivät, kuten Halloween, Thanksgiving ja joulu.
  3. Yhdysvallat on erinomainen kansainvälisyyskasvattaja – kulttuurien sulatusuunistakin usein puhutaan. Avoimiin, sosiaalisiin ja positiivisiin yhdysvaltalaisiin on helppo tutustua, ja pian osaat aloittaa small talkin luontevasti kenen tahansa kanssa, ehkäpä paikallisella aksentilla maustettuna!
Ohjelman pituuslukuvuosi
Ikäraja1.2.2007-1.8.2010
Lähtöheinä-elokuu 2025
Paluukesäkuu 2026
Hinta14 600
Ohjelman pituuslukuvuosi
Ikäraja5.3.2007 – 31.7.2010
Lähtöheinä-syyskuu 2025
Paluutouko-kesäkuu 2026
Hinta14 600
Ohjelman pituuslukukausi
Ikäraja
Lähtötammikuu 2025
Paluukesäkuu 2026
Hinta14 100
Ohjelman pituuslukukausi
Ikäraja
Lähtötammikuu 2025
Paluukesäkuu 2026
Hinta14 100

Hyvä tietää

Kielitaito

USA:an lähtevien vaihto-oppilaiden englannin kielen taidon odotetaan olevan hyvällä tasolla (B2), mikä tarkoittaa, että ymmärrät yleistä puhetta ja pystyt käymään normaalia keskustelua englanniksi vaivattomasti.

USA:an hakevat osallistuvat etänä järjestettävään ELTIS-kielitestiin, josta on saatava hyväksyttävä tulos.

Erityisruokavalio

YFU USA: Kasvissyöjät ja vegaanit voidaan hyväksyä ohjelmaan, mikäli erityiskiintiössä riittää paikkoja. Sen lisäksi vaihto-oppilaan tulee varautua maksamaan 10% lisämaksu.

YFU FLAG: Kasvissyöjät ja vegaanit on mahdollista hyväksyä ohjelmaan, mutta tapauskohtaisesti, ja vain jos erityiskiintiöpaikkoja on jäljellä.

Mikä ero on YFU:n ja FLAG:n ohjelmilla?

USA:n ohjelman suuren kysynnän takia teemme yhteistyötä YFU USA:n lisäksi toisen YFU:n arvot jakavan, ja toimintaperiaatteisiin sitoutuneen yhteistyökumppanimme, luotettavan vaihto-oppilasjärjestön FLAG:in (Foreign Links Around the Globe) kautta. FLAG on voittoa tavoittelematon vaihto-oppilasjärjestö, joka on toiminut vuodesta 1989.

Yhteistä

YFU USA:n ja FLAG:in isäntäperheille ei makseta vaihto-oppilaasta kulukorvausta. Kummassakin ohjelmassa tukenasi on vaihdon ajan aluekoordinaattori ja Suomen YFU:n counselor. Myös FLAG:in kautta vaihtoon lähtiessäsi osallistut normaalisti YFU:n Suomessa järjestettäviin valmennuksiin.

Molempien ohjelmien kautta voi osallistua lisämaksullisille Belo USA:n järjestämille matkoille.

Valmennukset

YFU:n ohjelmaan kuuluu normaalit YFU:n valmennukset, jotka USA:ssa järjestetään alueellisesti, ja toisinaan etänä. YFU USA:n ohjelmassa osallistut kuukauden kuluessa maahan saapumisestasi hauskaan ja hyödylliseen saapumisvalmennukseen, jossa tapaat eri maista tulevia alueesi vaihto-oppilaita, ja tutustut paremmin paikalliseen elämäntapaan. Vuoden keskivaiheilla pääset vielä puolivuosivalmennukseen ja vuoden lopussa kotiinpaluuvalmennukseen.

FLAG järjestää valmennukset vähän eri tapaan kuin YFU. FLAG:in saapumisvalmennus järjestetään etänä, ja puolen välin “midaria” tai kotiinpaluuvalmennusta ei järjestetä ollenkaan. FLAGin aluevalvoja järjestää kuitenkin lähialueen vaihto-oppilaille yhteisiä tapaamisia vuoden aikana.

FLAG:in lisämaksulliset palvelut

FLAG järjestää vaihtovuoden aloittavan neljän päivän saapumisleirin Washington DC:ssä. Leirille voivat osallistua kaikki FLAG USA:n kautta vaihdossa olevat nuoret eri puolilta USA:ta. Vietät leirillä vapaa-aikaa toisten vaihto-oppilaiden kanssa, saat tarkempaa tietoa vaihtovuotesi sisällöstä ja käyt katsomassa kuuluisia nähtävyyksiä.

FLAG:in ohjelmassa voit lisämaksusta toivoa tiettyä aluetta ja koulua, tai saada aluetakuun.

YFU USA:n sivut

FLAGin sivut

Matkat ja retket

Vuoden aikana eri alueilla yleensä järjestetään vaihto-oppilaiden ja isäntäperheiden tapaamisia esimerkiksi grillauksen tai muun leppoisan yhdessäolon merkeissä. Lisäksi voit lähteä YFU USA:n sekä FLAGin kautta Belo USA:n järjestämille maksullisille matkoille, esimerkiksi itä- tai länsirannikon kierrokselle (mm. New York, Washington, Kalifornia) tai Havaijin matkalle. Matkoja saattavat järjestää myös kirkot, koulut ja koulujen kerhot tai muut harrastusryhmät.

Lue lisää Belo USA:n matkoista

Koulunkäynti

USA:n koulujärjestelmä voi vaihdella eri osavaltioissa. Vaihto-oppilaana käyt high schoolia, eli amerikkalaisen koulujärjestelmän viimeistä tasoa. Opiskelijoilla ei ole erityisiä luokkia, vaan aineet valitaan oman mielenkiinnon ja tason mukaan.

koulun vaatimukset

Amerikkalaisella lukiolla on odotuksia ja vaatimuksia vaihto-oppilasta kohtaan, joiden tarkoituksena on auttaa sinua integroitumaan paikalliseen elämään. Keskiarvosi tulee olla vähintään 8,0, jotta sinut voidaan hyväksyä amerikkalaiseen kouluun. Sinun odotetaan osallistuvan lukion opetukseen, tekevän läksyt, ja olevan positiivisesti mukana koulun toiminnassa.

Sinun lukiosi on hyväksynyt sinut oppilaaksi, ja olet koulussa eräänlainen maasi lähettiläs. Saattaa olla, että pääset kertomaan Suomesta ainakin lähipiirillesi. Aluksi voi olla vaikea ymmärtää muiden puhetta, tai tulla ymmärretyksi, mutta pian huomaat puhuvasi sujuvasti englantia.

Tyypillinen koulupäivä

Tyypillinen koulupäivä alkaa kahdeksalta aamulla, ja päättyy iltapäivällä. Koulupäivän pituus on yleensä noin 6-8 tuntia, ja sen jälkeen oppilaat osallistuvat usein koulunjälkeisiin aktiviteetteihin ja klubeihin. Sinulla ei välttämättä ole arkisin aikaa nähdä kavereitasi enää iltaisin, mutta koulunjälkeisissä harrastuksissa pääset viettämään aikaa kavereiden kanssa.

Koulun järjestämät erilaiset kerhot ja harrastukset ovat olennainen osa amerikkalaisen koulun arkea. Sinulla on valittavana laaja valikoima erilaisia urheilulajeja ja muita harrastuksia. Jopa 80% amerikkalaisista nuorista käyttää ison osan vapaa-ajastaan koulun järjestämissä harrastuksissa. Sen vuoksi kouluilla on vahva yhteishenki, mikä puolestaan auttaa sinun sopeutumisessasi.

Opiskeltavat aineet

Kun aloitat koulun, saattaa olla, että sinulle on tehty jo valmis lukujärjestys, tai sitten teet sen yhdessä koulusi opintojen ohjaajan kanssa. Voit muuttaa lukujärjestystäsi kouluvuoden aikana, kannattaa keskustella aktiivisesti koulun kanssa minkälainen lukujärjestys sinulle sopisi parhaiten. Jotkut koulut tarjoavat paljon erilaisia valinnaisia aineita, kuten journalismia, ruoanlaittoa, runoutta tai kuvataidetta. YFU ei puutu lukujärjestykseesi, vaan teet sen vastaanottavan lukion kanssa.

Amerikkalainen perhe-elämä

Tyypillistä yhdysvaltalaista perhettä on vaikea määritellä, koska perheet ja ihmiset ovat niin erilaisia eri puolilla maata, tai pienemmänkin alueen sisällä. Isäntäperheesi voi olla monenlaista kulttuurista alkuperää, ja perheesi voi kuulua mihin tahansa sosiaaliluokkaan. Kannattaa varautua siihen, että tuleva perheesi on hyvin erilainen kuin perheesi Suomessa.

Isäntäperheet USA:ssa toivottavat vaihto-oppilan terveulleeksi kotiinsa, koska he pitävät YFU:n arvoja ja ajatusta kulttuurien vaihdosta tärkeänä, ja he todella haluavat tutustua sinuun ja sinun kulttuuriisi paremmin. Vastalahjana he odottavat sinulta ennakkoluulotonta asennetta ja halua tutustua vilpittömästi heihin. Siten perheesi voi jakaa sinulle omia perinteitään levollisin mielin, ja ottaa sinut perheenjäseneksi.

Yhdysvalloissa perhe on arkielämän perusta. Monille on tärkeää käydä yhdessä kirkossa viikonloppuisin ja/tai arki-iltaisin. Kirkko on kohtauspaikka, ja kirkosta löytyy paljon erilaisia harrastuksia, joten kannattaa suhtautua kirkossa käymiseen avoimin mielin, vaikka et itse olisi kovin uskonnollinen. Vähemmän uskonnolliset perheet voivat käyttää vapaa-aikansa puolestaan tehden vapaaehtoistöitä yhteisön hyväksi.

Tärkeät juhlapyhät, kuten kiitospäivä, Thanksgiving day, vietetään yhdessä perheen ja sukulaisten kesken. Jos valitset USA:n kohdemaaksesi tutustut varmasti isäntäperheesi lisäksi perheesi muihinkin sukulaisiin.

Kuinka perheet valitaan?

Kumppanimme YFU:ssa ja FLAG:issä etsivät sinulle isäntäperheen. USA:ssa perheitä etsitään paljon esimerkiksi koulujen kautta. Isäntäperheille on tarkat vaatimukset, ja perheiden luona vieraillaan joka vuosi, olivat he ensikertalaisia, tai toimineet isäntäperheenä kymmenen vuotta. Heiltä myös vaaditaan rikosrekisteriote.

Isäntäperheellä on suuri merkitys siihen, miten sinun vaihtosi sujuu. Vapaaehtoiset isäntäperheet valitsevat itse järjestön edustajien tuella vaihto-oppilaan, jonka he kokevat sopivan perheensä jäseneksi parhaiten. Perheesi saa sinusta tietoja täyttämäsi oppilaskansion pohjalta, joten kannattaa panostaa siihen, ja tuoda persoonasi esiin jotta tuleva perheesi saa sinusta oikean kuvan. Isäntäperheesi asuinpaikka määrittää sen, missä päin USA:ta tulet vaihtovuotesi viettämään.

Sinulle oikean perheen luona sinulla on mahdollisuus oppia ja kasvaa vaihto-oppilasvuoden aikana. Sinulla on varmasti jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita isäntäperheen kanssa, mikä auttaa sinua sopeutumaan amerikkalaiseen kulttuuriin. Yksi sinun velvollisuuksistasi vaihto-oppilaana on itse yrittää parhaasi mukaan sopeutua uuteen perheeseesi. Tämä tarkoittaa uusiin ruokailutottumuksiin ja erilaisiin sääntöihin totuttelua, osallistumista perheen arkeen ja kotitöihin.

Lisää artikkeleita