VENEZUELA
YFU Venezuelassa
Faktoja maasta
Trooppinen ilmasto houkuttelee matkailijoita Etelä-Amerikan
pohjoisosassa sijaitsevaan Venezuelaan. Vaihto-oppilaana
sinulla on kuitenkin mahdollisuus tutustua rytmikkääseen
venezuelalaiseen elämänmenoon pintaa syvemmältä, sillä maasta
löytyy paljon muutakin kuin vain Karibian rannikon
hiekkarantoja.
Venezuela on monikulttuurinen maa, jossa eri etniset ryhmät
heijastavat maan vaiherikasta historiaa. Löydät maasta niin
intiaanien, mustien, espanjalaisten kuin muidenkin
eurooppalaisten verenperintöä. Venezuelalaiset ovat avoimia ja
kiinnostuneita maassaan vierailevia kohtaan. Mikä olisikaan
parempi lähtökohta vaihto-oppilasvuodelle?
Perhe on venezuelalaisille kuitenkin kaikki kaikessa.
Ydinperheen lisäksi perheeseen kuuluvat kaikki sukulaiset ja
usein vapaa-aikaa vietetäänkin koko suvun voimalla. Vuoden
aikana vaihto-oppilasta kohdellaan venezuelalaisessa perheessä
kuin omaa lasta oikeuksineen ja velvollisuuksineen. YFU:n
isäntäperheet asuvat eri puolella maata.
YFU Venezuelassa
YFU-Venezuela on perustettu elokuussa 1976. Kesä- ja vuosioppilaille tarjotaan isäntäperheet, neuvontapalvelut sekä oppilaille että isäntäperheille ja YFU:n sponsoroimia tapahtumia. YFU:n isäntäperheet asuvat eri puolella maata.
YFU:n toimintaa
Vuosioppilaille järjestetään heidän saavuttuaan maahan
ensimmäinen valmennustilaisuus. Toinen on keskellä vuotta ja
viimeinen ennen kotiin lähtöä. Myös isäntäperheille pidetään
valmennustilaisuuksia. Vaihto-oppilasvuoden lopuksi oppilaat
voivat osallistua maksullisiin retkiin Amazonin sademetsään,
maailman korkeimmalle vesiputouksille Angel Fallseille,
hiekkarannoille tai Karibian saarille.
YFU:n vaihto-oppilaat käyvät koulua, joka voi olla myös
yksityinen. Aamuisin ei kenelläkään ole pukeutumisongelmia,
sillä kaikki käyttävät koulupukua. Koulupäivä alkaa seitsemältä
aamulla ja päättyy näin jo puoli kahdelta iltapäivällä, jottei
kuumuus häiritsisi liikaa koulutyöskentelyä.
Vaihto-oppilasvuoden aikana YFU-Venezuela järjestää oppilaille
kokoontumisia pitkin vuotta. Oppilailla on myös mahdollisuus
osallistua YFU:n järjestämälle vapaaehtoiselle matkalle
esimerkiksi Amazonian sademetsään, maailman korkeimmalle
vesiputoukselle Angel Fallseille tai jollekin Karibian
saarille.
Vuosi YFU:n vaihto-oppilaana Venezuelassa säilyy mielessä
rikkaiden kokemuksien ansiosta läpi elämän. Tutustut uuteen
kulttuuriin, opit uuden kielen ja saat ystäviä, joita et unohda
toisella puolella maapalloakaan. Venezuelassa on paljon
löydettävää. Tule ja koe venezuelalaisen kulttuurin rikkaudet!
Faktoja Venezuelasta
Alue
Maan vaihtelevan topografian ansiosta väestö voi nauttia
kaikenlaisesta ilmastosta. Sijaiten Etelä-Amerikan
pohjoisosassa Venezuelan naapureina ovat Kolumbia, Brazilia ja
Guayana. Läntisellä pallonpuoliskolla sijaitseva maa on paljon
käytettyjen meri- ja lentoreittien varrella. Karibian ja
Atlannin valtameren rannikkoviivan pituus on 2 816
kilometriä.
Venezuelassa on viisi erillistä maantieteellistä aluetta:
läntisellä alueella Andien vuoret, pohjoisessa keskialueella
Venezuelan ylänkö, jossa ovat myös suurimmat kaupungit Caracas,
Maracay ja Valencia, koillisessa ja Karibian rannikolla kauniit
hiekkarannat ja saari Margarita, etelässä Guayanan ylänkö ja
ylätasanko sekä Origo-joen plains tai llanos. Maracaibo ja
Barquisimeto ovat läntisellä alueella.
Väestö:
Venezuelalaisia on lähes 26 miljoonaa. Väestö on sekoitus kaikkia etnisiä ja rodullisia ryhmiä. Alunperin espanjalaisten, intiaanien ja mustien rodut sekoittuivat. Muuttoaallot Italiasta, Portugalista ja Saksasta (etenkin toisen maailmansodan aikana) toivat eurooppalaisen vaikutuksen maan kulttuuriin, etenkin liike-elämään ja teollisuuteen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana maahan on muuttanut väestöä muista Latinalaisen Amerikan maista, jotka ovat asettuneet Venezuelan suurimpiin kaupunkeihin etenkin Caracasiin.
Uskonto:
Useimmat venezuelalaiset ovat melko liberaaleja uskonnollisissa toimissaan ja rituaaleissaan. Katolilaisuus on virallinen uskonto. Maan alkuperäisväestö intiaanit harjoittavat myös perinteisiä uskontojaan.
Koulutus:
Venezuelassa on kouluvelvollisuus kaikille 4 - 18-vuotialle.
Kahtena viimeisenä vuotena lukiossa oppilaat valitsevat joko
humanistiset tai luonnontieteelliset aineet. Useimmat aineet
ovat pakollisia jokaisella luokalla.
Lukiot ovat kaikki valtion avustamia kouluja. Maassa on myös
maksullisia yksityisiä kouluja, joista osa on
uskonnollisia.
Akateemisesti vaativien koulujen ansiosta koulunsa lopettavat
venezuelalaiset nuoret ovat hyvin valmistuneita opistoihin ja
yliopistoihin. Joukkueurheilua harrastetaan useimmissa
kouluissa, vaikka ne kuulutkin varsinaiseen opetusohjelmaan
ainoastaan ylemmillä luokilla.
Lukuvuosi alkaa lokakuussa ja kestää heinäkuun puoleenväliin
saakka. Koulupäivä alkaa seitsemältä ja kestää puolikahteen
iltapäivällä. Oppilaiden odotetaan pukeutuvan siististi
koulupukuihin ja tekevän hyvin läksynsä. Kaikkien YFU:n
vaihto-oppilaiden odotetaan käyvän koulussa ja tekevän läksynsä
koko vuoden ajan.
Perhe-elämä:
Perhesiteet ovat yleensä hyvin vahvat ja lapsien odotetaan
ottavan huomioon ja kunnioittavan vanhempiensa mielipiteitä
harrastuksissaan. Viimeaikaisten sosiaalisten ja poliittisten
levottomuuksien johdosta oppilaiden turvallisuus on vanhempien
suurin huolenpidon aihe. Vanhemmat haluavat tietää lapsiensa
menoista: missä he ovat ja ketkä ovat heidän kavereitaan.
Vaikka nuoret kokoontuvatkin usein kodin ulkopuolella, myös
perhe viettää paljon aikaa yhdessä. Eri juhlat, sunnuntain
päivälliset ja illanvietot kuuluvat perheen yhteiseen aikaan.
Hyvin harvat keskiluokkaiset nuoret työskentelevät kodin
ulkopuolella. He saavat taloudellista tukea vanhemmiltaan
yleensä 21-vuotiaiksi, jolloin he lopettavat yliopiston tai
kunnes he menevät naimisiin.
