Vapaaehtoistoiminnassa tapahtuu 2012

YFU:n toimisto kiittää vapaaehtoisia sydämellisesti vuodesta 2011. Olette tehneet todella tärkeää työtä. Toivomme, että olette mukana toiminnassa myös vuonna 2012.

Vaikuta valmennustiimissä

Kokoamme alkuvuodesta ydinvapaaehtoisten tiimin, joka pääsee yhdessä YFU:n työntekijöiden kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan kahden suurimman valmennuksen ohjelmaa, sisältöä ja koulutuksia. Ensimmäisenä on suomalaisten oppilaiden lähtövalmennus toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Virroilla. Toinen on elokuussa saapuvien ulkomaalaisten vaihto-oppilaiden valmennus. Tarjoamme ydintiimille kouluttajakoulutuksen maalis-huhtikuussa 3.- 4.3. ja 14.–15.4.2012. Ensimmäisenä viikonloppuna käymme läpi kouluttajan perustaitoja ryhmänohjaamisesta eri oppimistyyleihin. Toisena viikonloppuna paneudumme koulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Ydintiimiin mukaan tuleminen vaatii sitoutumista valmennusten suunnittelukokouksiin ja kouluttajakoulutukseen sekä osallistumista ainakin yhteen valmennukseen. Toivomme mukaan erityisesti kokeneempia, mielellään työelämässä tai luottamustoimissa kokemusta hankkineita yfulaisia. Jonkin verran tehtäviä löytyy myös innokkaille aloittelijoille.

Vastuutehtävistä saat ohjaaja- ja koordinointikokemusta. Tämä on loistava mahdollisuus saada työelämässä arvostettuja taitoja ansioluetteloonsa. Kokeneimmat vapaaehtoiset voivat omalla elämänkokemuksellaan ja – näkemyksellään antaa panoksensa järjestömme ydintoimintoihin, eli monikulttuurisiin kohtaamisiin ja valmentamiseen.

Valmennusryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran maanantaina 16.1.2012 kello 17.00 Helsingissä YFU:n toimistolla.  Voit ilmoittautua lähettämällä viestin osoitteeseen anna.sastre@yfu.fi. Ilmoita myös, jos et asu pääkaupunkiseudulla tai pääse ensimmäiseen tapaamiseen niin katsotaan, miten pääset mukaan.

Haastattele vaihtareita

Vaihto-oppilaaksi hakevia nuoria haastatellaan YFU:n toimistolla Helsingin Kampissa kaksi kertaa kuukaudessa. Haastattelijoina toimivat YFU:n vapaaehtoiset. Haastatteluilla on tärkeä rooli oppilaiden valintaprosessissa. Tehtävä tarjoaa näköalapaikan YFU:n toimintaan ja hyvää työkokemusta.

Jos haluat tulla haastattelemaan vaihto-oppilaaksi hakevia nuoria, valitse näistä päivämääristä sinulle sopivat ja lähetä ne meille os. anna.sastre@yfu.fi .

Oppilashaastattelijaksi voit tulla, kun olet valmistunut lukiosta tai muusta toisen asteen oppilaitoksesta ja olet suorittanut haastattelukoulutuksemme. Järjestämme seuraavan haastattelukoulutuksen maanantaina 6.2.2012 kello 16:30-18:00 YFU:n toimistolla, Ruoholahdenkatu 8, 4.krs. Ilmoittaudu koulutukseen viimeistään ke 1.2.2012 yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen.

Kerro kokemuksistasi infotilaisuudessa

Järjestämme vaihto-oppilaaksi hakeville nuorille ja heidän vanhemmilleen infotilaisuuksia kaksi kertaa kuussa Helsingissä ja kerran kuussa tai kahdessa Turussa, Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä.  Infossa kerrotaan YFU:sta järjestönä, maaohjelmistamme ja vaihto-oppilaana olemisesta. Rettarin (eli returneen, vaihdosta palanneen oppilaan) roolissa pääset kertomaan vaihto-oppilasvuotta harkitseville nuorille omasta kokemuksestasi. Voit rohkaista heitä lähtemään vaihtoon. Infon vetäjä kyselee sinulta kysymyksiä, samoin paikalla saapuneet kuulijat.

Jos haluat tulla rettariksi kertomaan omasta vaihtokokemuksestasi, valitse näistä päivämääristä sinulle sopivat ja ilmoita ne meille sähköpostitse:  anna.sastre@yfu.fi .

 

ecome.fi verkkopalvelujärjestelmä, sisällönhallinta