YHDYSVALLAT
HUOM! 14.2. 2012: Suuren kysynnän vuoksi saimme vuodelle 2012-2013 kolme lisäpaikkaa Yhdysvaltoihin! Toimi nopeasti, ota yhteyttä puh: (09) 6226 130.
YFU USA:ssa
Vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin
Faktoja maasta
Sinin kokemuksia Teksasissa
Grillijuhlat, urheilutapahtumat, festivaalit, Kiitospäivä, Halloween, koulutanssiaiset, vuosikirjat, englanninkielen parantaminen, eläminen amerikkalaisessa perheessä käyden paikallista koulua - siinäpä vain muutamia asioita, joita tulet kokemaan, jos lähdet vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Amerikka on paljon monimuotoisempi maa, kuin mitä televisiosarjat antavat ymmärtää. Vaihto-oppilaat kokevat harvoin – jos koskaan – television näyttämät ääripäät amerikkalaisesta rikkaudesta ja köyhyydestä. Asumalla vaihto-oppilaana lukukauden tai lukuvuoden amerikkalaisessa isäntäperheessä opit oleellisesti paremmin ymmärtämään amerikkalaista elämäntapaa ja amerikkalaisten asenteita yleensäkin.
Minkälaisia amerikkalaiset sitten ovat? He ovat yleensä avoimia ja ystävällisiä – ja ovat myönteisen uteliaita moniin asioihin. He nauttivat haasteista ja ongelmien ratkaisemisesta ja tekevät ahkerasti töitä. Vaihto-oppilaana tulet nauttimaan näistä amerikkalaisten ominaisuuksista – ’American spiritistä’ – mutta voit myös hämmästellä heidän tietämättömyyttään ulkomaailmasta ja Suomesta. Se johtuu pitkälti siitä, että Yhdysvallat on niin suuri maa, ja jos amerikkalainen miettii oman maansa rajojen ylittämistä, hän kokee sen aina olevan ’kaukana…. liian kaukana’. Monet amerikkalaiset ovat vahvasti isänmaallisia ja tuovat tämän selvästi ja julkisesti esille.
YFU USA:ssa
YFU perustettiin vuonna 1951. Muutama vuosi toisen maailmansodan jälkeen tohtori Rachel Andrèsen sai Yhdysvaltain liittovaltiolta pyynnön hankkia 70 saksalaiselle nuorelle isäntäperheet Michiganissa lukuvuoden ajaksi. Projektin myötä Andrèsen oivalsi, että jos nuorena lähtee tutustumaan toisiin kulttuureihin pitempiaikaisesti, pystyy ymmärtämään ja hyväksymään vieraita tapoja elää tavallista nopeammin. Tämä taas rakentaisi maiden ja kulttuurien välistä yhteisymmärrystä, ja maailmasta voisi tulla rauhallisempi paikka elää. Tässä suhteessa vaohto-oppilastoiminnan merkitys on kasvanut entisestään.
Andrèsen perusti Michiganiin järjestön nimeltä Youth For Understanding. Viimeisen 60 vuoden aikana YFU:n kautta on lähtenyt vaihto-oppilaaksi yli 230.000 nuorta. YFU:n toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Isäntäperheiden lisäksi USA:ssa toimii yli 1500 YFU:n vapaaehtoista viiden aluetoimiston alaisuudessa. He ovat vastuussa oppilasvalinnoista, oppilas- ja isäntäperhehaastatteluista, valmennuksista, kouluyhteyksistä, maassa olevien vaihto-oppilaiden tukemisesta ja alueellisista tapahtumista vaihtovuoden aikana.
Vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin?
Jos päätät lähteä vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, tässä muutamia kohokohtia ja YFU:n järjestämiä tapahtumia:
Noin kuukauden sisällä saapumisestasi kaikille YFU:n USA:ssa oleville vaihto-oppilaille pidetään saapumisvalmennus (post-arrival orientation). Valmennukset pidetään paikallisesti, ja siellä tapaat alueellasi olevat muut vaihto-oppilaat eri puolilta maailmaa.
Puolessa välissä vaihto-oppilasvuottasi YFU järjestää puolivuosivalmennuksen (mid year seminar) ja ennen paluutasi kotiinpaluuvalmennuksen (re-entry seminar). Kaikki nämä valmennukset kestävät 1-2 päivää riippuen alueesta. Vuoden mittaan eri YFU-alueet järjestävät paikallisesti tapaamisia, koulut, kirkot tai erilaiset kerhot järjestävät matkoja. Samoin eri YFU-alueet voivat järjestää omia tutustumismatkoja.
Voit päästä tutustumaan USA:n senaattiin! U.S. Presidential Classroom -kirjoituskilpailussa parhaat pääsevät vaihto-oppilasvuotenaan tutustumaan senaattiin ja sen toimintaan sekä valtionhallintoon. YFU:n oppilaat kutsutaan kirjoituskilpailuun mukaan. (www.presidentialclassroom.org)
Faktoja Yhdysvalloista
Yhdysvallat on pinta-alaltaan hieman pienempi kuin Kanada, 9.629.091 km². Maantieteellisesti USA on täynnä kontrasteja; on vuoristoa, aavikkoa, trooppista ilmastoa ja silmän kantamattomiin tasankoalueita. Jokaisella alueella on omat tyypilliset elämäntapansa.
Koillisessa ja pohjoisosissa talvet ovat kylmiä ja lumisia, mutta kesät ovat kuumia. Etelässä ja lounaassa talvet ovat lauhoja ja kesät yleensä erittäin kuumia. Luoteessa sataa paljon. Trooppinen ilmasto vaikuttaa Etelä-Floridassa ja Havaijilla. Alaskassa talvet ovat pitkiä, mutta kesät lämpimiä.
Yhdysvalloissa ei ole lakiin perustuvaa ’virallista’ kieltä, mutta lähes kaikki amerikkalaiset puhuvat englantia. Suurissa kaupungeissa espanjaa kuulee varsin yleisesti. Eri alueilla puhutaan englantia eri murteilla ja ne sisältävät monia eri paikallisia sanontoja, jotka huvittavat muualla asuvia amerikkalaisia.
Koulu
Esikouluun mennään 5-vuotiaana. Sen jälkeen alkaa peruskoulu (elementary school), jonka jälkeen tulevat junior high ja high school. Ne kestävät yhteensä 12 vuotta. Koulun jälkeiset harrastukset ovat erittäin tärkeä osa amerikkalaista koulua ja varsinkin kouluhenki urheilussa on voimakasta. Sinun kannattaa osallistua niihin ja myös kouluainevalinnoissa ottaa sellaisia aineita, joita et ehkä kotimaassasi pysty opiskelemaan.
Perhe-elämä ja vapaa-aika
Perhe-elämä on varsin rentoa ja useimmiten perheenjäsenillä on omat aikataulunsa liittyen työntekoon ja harrastuksiin. Kaikkien perheenjäsenten odotetaan osallistuvan kotitöihin ja nuorille kotiintuloajat ovat varsin säänneltyjä. Amerikkalaiset lapset kunnioittavat vanhempiaan ja vanhemmilla on suuri auktoriteetti lastensa tekemisistä tai tekemisistä jättämisistä.
Ehkä aitoamerikkalaisin ruokalaji on grillissä valmistetut hotdogit ja hampurilaiset Cokiksen kanssa. Kiitospäivänä syödään kalkkunaa ja kurpitsapiirakkaa. Koulujen kahvilat tarjoavat lounasta päivittäin mutta yleensä kouluruoaksi otat mukaan omat eväät isäntäperheeltäsi.
Vapaa-aika
Yksi suosituimmista vapaa-ajanviettotavoista on katsoa kotona televisiota tai videota. Urheiluun liittyviä mahdollisuuksia on joka paikassa ja myös ulkoilumahdollisuuksia on laajalti. Viikonloppuisin koulukaverit kutsuvat toisiansa kotiinsa pitämään hauskaa, tai sitten lähdetään yhdessä ’tansseihin’. Viikolla koulun eri urheilujoukkueilla on kilpailuja, joita mennään aktiivisesti katsomaan. Kaikki vanhemmista isovanhempiin tulevat katsomaan oppilaitten pelejä ja kannustavat oman koulunsa joukkuetta. Yhdessäolo perheen kanssa on amerikkalaiselle erittäin tärkeää.
Uskonto
Amerikkalaiselle uskonto on tärkeä. Monet eurooppalaiset muuttivat Amerikkaan ’Uuteen maahan’, jotta voisivat harjoittaa omaa uskontoaan. Amerikkalaiset käyvät pääsääntöisesti säännöllisesti omissa kirkoissaan, joita on monia erilaisia. Suurin osa amerikkalaisista on kristittyjä, katolisia tai protestantteja. Kirkot, temppelit, synagogat ja moskeijat toimivat sekä uskonnollisina että sosiaalisina keskuksina.
Sinin vaihtarivuosi Yhdysvalloissa
Oli elokuun 12. päivä Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun perhe
toivotti hyvää matkaa. Vasta noin 23 tunnin jälkeen
määränpäässä perhoset kutittivat vatsanpohjaa, sillä tiesin
isäntäperheeni olevan nurkan takana. Muistan ikuisesti
samanikäisen sisareni ikionnellisen ilmeen minut nähdessään.
Olin totta tosiaan odotettu muukalainen siinä tuhannen asukkaan
kylässä. Kotona soitin äidilleni, että täällä ollaan ja kaikki
on hyvin. Se oli hyvin oudon tuntuinen puhelu. Aamun
sarastettua näin talomme päivänvalossa. Huoneestani oli
valtavat ikkunat kadullemme. Pihassa seisoi kaksi äidin autoa,
siskon vuoden -65 Mustang sekä isän sheriffin auto.
Jälkimmäinen kulkee muuten aika lujaa! Kerran olin mukana
hälytysajossa, siellä minä sitten istuin etupenkillä ihmeissäni
kun porhalsimme moottoritiellä pillit vinkuen. Äitini oli
tuolloin erikoissairaanhoitaja. Paljon muuta en oikeastaan
tiennytkään etukäteen. Nyt olen osa perhettä ja tulen aina
pysymään. Vaikka olinkin melko erilaisessa ympäristössä
varttunut, niin Texasissa minut opetettiin maan tavoille.
Vanhempani kasvattivat minua kuin omaa tytärtään, kannustivat
ja toruivat. Kerroin heille paljon suomalaisesta kulttuurista
ja kokemuksistani maailmalla muuten. He arvostivat näkemyksiäni
ja minä opin kunnioittamaan heidän kasvatusmetodeitaan. Nyt
usein jälkeenpäin tulee eteen tilanteita, jossa ensimmäisenä
tulee mieleen että ”mutta kun meillä Texasissa…”.
Ei se vaihto-oppilasvuoden alkuhuuma laskenutkaan parin
ensimmäisen viikon jälkeen! Alueellamme oli kuusi 200-300
hengen koulua, ja voitettuamme kaikki maastojuoksussa etenimme
lokakuussa finaaleihin, johon kuului jo viitisenkymmentä
koulua. Katsojia oli paljon ympäri maata ja minä juoksin nilkka
paketissa, sillä olin nyrjäyttänyt sen koripalloharjoituksissa
hieman aikaisemmin. Menestystä ei sadellut, mutta tapahtuman
kruunasi lounas ravintola Logan´s:ssa, jossa alkupalaksi
tarkoitettujen pähkinöiden kuoret heitetään lattialle. Urheilun
parissa se vuosi meni muutenkin. Treenasin lähes päivittäin ja
kehityin eri lajeissa.
Toukokuun 7. päivä oli prom. Edellisinä päivinä juniorit olivat
tehneet paljon töitä koulun ruokasalin koristelun suhteen,
jotta senioreilla olisi ikimuistoinen ilta. Promista oli
puhuttu koko vuosi, pukuja etsitty kuukausia ja kampaaja
varattu viikkoja etukäteen. Menin koulumme baseball pelaajan
kanssa ja meillä oli aivan hulvattoman hauskaa. Tanssittua tuli
ja paljon.
Alunperin lähdin kokeilemaan vain uusia juttuja saadakseni
kavereita. Niitä minä sain roppakaupalla ja sokerina pohjalla
tuli rutkasti uusia kokemuksia ja sisältöä elämään. Vuodessa
ehtii kuitenkin sattua ja tapahtua vaikka mitä. Monesti muistan
vastanneeni lehtimyyjille suomeksi puhelimeen, jotta ne
jättäisi meidät rauhaan. Useasti myös nautin aamupalaa
takapihalla tietäen, ettei Suomessa tule ikinä paistamaan niin
kuin Texasissa. Wal-martissa piileskelin aina vanhemmiltani,
jotta olisin saanut lisäaikaa ihailla korvapuusti-muroja ja
rasvattomia sipsejä.
Vuosi läheni loppuaan, kun 79 senioria valmistui 27.
toukokuuta. Kesäloma oli kovasti odotettu painajainen. Mun
kaksi viimeistä viikkoa kului YFU:n West Coast tripillä.
Istuttiin bussissa välillä tuntikausia päivässä, jolloin ehdin
tutustua melkein kaikkiin matkamme viiteenkymmeneen
vaihto-oppilaaseen ympäri maailmaa. Valvoimme yömyöhään,
nauroimme väsyneinä päivisin, porskuttelimme hotellien
porealtaissa iltaisin ja ennen kaikkea puhuimme omista
vuosistamme. Ja nyt, vielä useamman vuoden jälkeenkin, pidän
yhteyttä Saksaan, Uruguayihin, Sveitsiin ja moniin muihin
maihin.
Sini Laurikkala
