Sveitsi

Kolme syytä lähteä vaihto-oppilaaksi Sveitsiin

  1. Sveitsissä on neljä virallista kieltä sekä hyvin rikkaat perinteet. YFU:lla voit valita joko ranskan- tai saksankielisen alueen.
  2. Upea maa tarjoaa mahdollisuuden nähdä unohtumattomia paikkoja. Yksi vuoden kohokohdista on YFU:n järjestämä laskettelureissu Alpeille.
  3. Suurin osa sveitsiläisistä rakastaa ulkona liikkumista. Pyöräily, lenkkeily, vaeltaminen ja lasketteleminen ovat lähellä heidän sydäntään. Kaunis luonto ja hyvät kulkuyhteydet innostavat sveitsiläisiä liikkumaan, ja monet perheet tekevät viikonloppuisin päiväretkiä esimerkiksi vuorille.
Ohjelman pituuslukuvuosi
Ikäraja31.3.2007 – 31.7.2010
Lähtöelokuu 2025
Paluukesäkuu 2026
Hinta12 100 €

Hyvä tietää

Kielitaito

Saksankielinen Sveitsi

Saksankielisiin Sveitsiin hakevien saksantaidon odotetaan olevan vähintään tasolla A1, eli kielen alkeiden tulee olla jo hallussa. Jos nuori on opiskellut saksaa alle kaksi vuotta, tai hänen kielitaitonsa ei ole muuten riittävä, hänen tulee osallistua YFU Sveitsin järjestämälle saksan kielen kurssille. Kielikurssi alkaa tasolta A1, eli kurssilla ei opeteta alkeita. Nuori voi aloittaa koulun vasta käytyään saksan intensiivikurssin.

Saksan kielen riittävä osaaminen testataan kielitestin avulla. Kielitestistä on saatava tulos A2.

Ranskankielinen Sveitsi

Ranskankieliseen Sveitsiin hakevien tulee olla opiskellut ranskaa vähintään kaksi vuotta. Suurin osa kouluista odottaa vaihto-oppilailta vähintään B1 -tason ranskankielen osaamista. Ranskankieliselle alueelle hakevien tulee kirjoittaa isäntäperhekirje ja tehdä oma esittelyvideo ranskaksi.

Erityisruokavaliot

Kasvissyöjät voidaan hyväksyä sekä saksan- että ranskankieliseen Sveitsiin.

Saksankieliseen Sveitsiin vegaanit hyväksytään tapauskohtaisesti. Ranskankieliseen Sveitsiin vegaaneita ei hyväksytä.

Mitä vaihtovuoden aikana tapahtuu?

Lähdet Sveitsiin elokuussa ja palaat Suomeen kesä-heinäkuussa. Sveitsissä osallistut hauskaan ja hyödylliseen saapumisvalmennukseen, jossa tapaat vaihto-oppilaita eri maista ja tutustut paremmin paikalliseen elämäntapaan. Voit myös osallistua saksan tai ranskan kielikurssille. Vuoden keskivaiheilla pääset noin viikon kestävälle laskettelumatkalle, joka on samalla puolivuosivalmennus. Vuoden lopussa järjestetään vielä kotiinpaluuvalmennus.

Asiapitoisen sisällön lisäksi YFU:n valmennuksissa ja seminaareissa pidetään hauskaa. Ne ovat mainioita tilaisuuksia tavata toisia vaihto-oppilaita ja solmia elinikäisiä ystävyyssuhteita. Lisäksi alueesi vapaaehtoiset järjestävät erilaisia aktiviteetteja vuoden aikana.

YFU Sveitsin sivut

Sveitsiläinen perhe-elämä

Sveitsiläiset perheet ovan usein melko pieniä. Perheillä on yhdestä kolmeen lasta. Suurin osa perheistä asuu kerrostaloasunnoissa. Isovanhemmat ovat perheille läheisiä, mutta on hyvin harvinaista, että he asuvat perheen kanssa samassa asunnossa. Noin 75 % sveitsiläisistä perheistä on joku lemmikkieläin kotona. Yleensä molemmat vanhemmat käyvät töissä.

Yhteiset ateriat ovat tärkeitä perheille. Illallinen syödään yleensä yhdessä, ja se on hyvä hetki vaihtaa kuulumisia, suunnitella viikonlopun tekemisiä ja yhteisiä lomareissuja.

Sveitsiläinen koulu

Sveitsiläinen koulujärjestelmä koostuu alakoulusta, ja yläkoulusta. Jokainen kanton on vastuussa järjestämään koulutuksen omalla tavallaan, mutta kantoneiden pitää kuitenkin seurata kansallisia määräyksiä. Suurimmassa osassa kantoneita alakoulu kestää kuusi vuotta. Alakoulun jälkeinen yläaste kestää kolme vuotta. Peruskoulun jälkeen oppivelvollisuus päättyy.

Vaihto-oppilaana käyt lukiota. Sveitsissä opinnoissa voi keskittyä esimerkiksi luonnontieteisiin, uusiin tai vanhoihin kieliin, taiteeseen, tai talouteen. Samalla luokalla on noin 20 oppilasta. Kielitunneilla tai laboratorioissa luokkajaot voivat olla erilaiset. Kun oppilasmäärät ovat pienet, tunneille on helpompi osallistua. Normaalisti oppitunnit ovat hyvin teoreettisia ja vaativia.

Koska koulupäivät ovat pitkiä, moni nuori käy kotona tai kahvilassa syömässä lounaan. Joskus iltapäivät ovat vapaita, ja jokapäiväistä kouluarkea piristetään jollain erilaisella ohjelmalla tai kulttuuritapahtumall. Teatterikäynnit, urheilupäivät ja lukupäivät ovat osa koulun käyntiä. Koulu antaa nuorille opiskelijoille laajan yleissivistävän koulutuksen.

Ainutlaatuinen YES-leiri Euroopan vaihtareille

Vaihto-ohjelman päättymisajankohdasta riippuen YFU:n Euroopan vaihto-oppilailla on vuoden lopussa mahdollisuus osallistua ikimuistoiselle Youth Empowerment Seminar -leirille, jolle kokoontuu yli 500 vaihtaria ja vapaaehtoista 20 eri maasta. YES, joka yhdistää oppimisen ja hauskanpidon, on mahtava tapa päättää vaihtovuosi. Leirillä on joka vuosi eri teema, jonka ympärille ohjelma rakentuu. YES-leiri pidetään Saksassa Berliinin lähellä Werbellinseessä. Viikon päätteeksi lennät kotimaahan yhdessä toisten suomalaisten vaihtareiden kanssa.

Lue lisää YES-leiristä

Lisää artikkeleita