Stipendilomakkeet
Voit tulostaa tarvitsemasi stipendien hakulomakkeet tästä. Tutustu huolellisesti hakuohjeeseen ja TOIMI AJOISSA: emme käsittele myöhässä saapuneita tai puutteellisia hakemuksia!
Saksan Ambassador -osastipendin hakulomake
"Hemmetti, minä taisin löytää itseni. Ja se minä laulaa portugaliksi, tanssii sambaa ja on valmis valloittamaan vaikka koko maailman. Opin, että täytyy vain uskoa itseensä ja luottaa asioiden järjestyvän. Niin ne ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulevat tekemään.
En voi edes kuvailla, miten onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että minulle tuntemattomat ihmiset mahdollistivat minulle tämän kokemuksen, joka otti minusta jumalattoman paljon, mutta antoi sitäkin tuhatkertaisesti enemmän.”
Minja, Brasilia 2010-2011
"Tulevaisuus on ollut päällimmäinen huolen ja mietinnän aihe elämässäni viimeisimmän viikon. Tuntuu aivat kuin olisi verhot avattu ikkunan edestä, vaikka ikkunat olevatkin vielä huurussa. Olen alkanut miettiä ja kysenalaistaa omia tavoitteitani, unelmiani ja päätöksiäni. Olen jotenkin alkanut löytää itseäni ja oppia tajuamaan mitkä asiat ovat minulle tärkeitä elämässä, mitä haluan ja mihin pystyn.
Ystäväni miettivät kun lähdin, että tuleeko vuoden päästä takaisin sama ihminen. Joku voisi sanoa, että olen nyt erilainen, mutta en ole mielestäni muuttunut tämän vuoden aikana, enemmänkin on noussut pintaan se minä, joka oikeasti olen. Tätä ilmiötä on kai joskus kutsuttu kypsymiseksi ja aikuistumiseksikin. Vaihtovuosi on antanut todella paljon ja avannut ovia, uuden rohkeuden avulla uskon että kaikki on mahdollista. Tämä ei ole loppu, tämä on alku!"
Laura, Chile 2010-2011
"Tämä stipendiaattivuosi on todellakin ollut elämäni mahtavin kokemus! Olen oppinut todella paljon. Enkä pelkästään kieltä ja toisen maan kulttuuria vaan olen oppinut myös paljon itsestäni. Olen kasvanut täällä huimasti ja tunnen itseni paljon itsenäisemmäksi ja jotenkin aikusemmaksi. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja kokenut paljon upeita asioita.
Suosittelen kaikkia, joilla on mahdollisuus vaihtovuoteen, sellaisen tekemään. Se on unohtumaton kokemus joka auttaa paljon myös tulevaisuudessa."
Konsta, Itävalta 2010-2011
"Tuntuu hassulta ajatella, että elokuussa luokkakavereideni jatkaessa opintojaan kotikaupunkini lukiossa minä sanon sen sijaan vuodeksi heipat perheelleni ja ystävilleni, muutan toiseen maahan ja aloitan opiskelun uudessa koulussa. Hassulta tuntuu myös se, etten yhtäkkiä näekään tuttuja ihmisiä ympärilläni päivittäin tai mene iltaisin tavalliseen tapaan pesäpalloharjoituksiin.
Arki on kuitenkin arkea olinpa sitten missä tahansa, vaikka monet asiat varmasti tulevatkin muuttumaan. Näin muutama kuukausi ennen lähtöä en ole vielä asettanut hirveästi odotuksia vaihtovuodelleni - eniten odotan uuteen kulttuuriin tutustumista ja elämistä tavallista arkea belgialaisen perheen jäsenenä."
Noora, Belgia 2011-2012
"Ennen kuin lähdin stipendiaatiksi, ajattelin, että tulen oppimaan vain Viron tavoista ja kulttuurista, mutta eihän se asia niin mennyt. Ystävystymällä toisten vaihtareiden kanssa, olen saannut tietää myös muiden maiden kulttuureista yhtä sun toista. Ja mikä yllättävintä, ihmisten kysyessä Suomesta juttuja en aina ole tiennyt vastausta, joten Suomen kohtaankin on googleteltu ja opittu paljon uusia asioita.
Vaihto-oppilaana oleminen on todella avannut silmäni ja saannut minut ymmärtämään, että jokaisella maalla on oma kulttuurinsa ja kaikki asiat ei ole itsestäänselviä. Luulen, että olen oppinut myöskin oppinut näkemään Suomea toisesta näkökulmasta ja olen todella oppinut arvostamaan sitä, kuinka hyvin meillä on asiat Suomessa. Suomalaiset saavat olla ylpeitä, siitä että ovat suomalaisia!"
Riikka, Viro 2010-2011
"Uusi kieli kuulostaa musiikilta. On mukava seurata erilaista rytmiä ja sävelkulkua; etenkin hollannin hassua kurkkuääntä. Minä en pysty laulamaan samaa laulua vain passiivisesti kuuntelemalla sitä. On pakko kokeilla laulaa mukana, niin nuotin vierestä kuin se meneekin. Paikalliset arvostavat yrittämistä: ihmiset kuuntelevat haltioissaan kun sanon pari kömpelöä sanaa hollanniksi. Oppitunnilla on yllättäen hiljaista, kun on minun vuoroni sanoa jotain.."
Kaisa, Hollanti 2010-2011
Voit tulostaa tarvitsemasi stipendien hakulomakkeet tästä. Tutustu huolellisesti hakuohjeeseen ja TOIMI AJOISSA: emme käsittele myöhässä saapuneita tai puutteellisia hakemuksia!
Saksan Ambassador -osastipendin hakulomake
Youth For Understanding ry, Ruoholahdenkatu 8, 00180 Helsinki, puh: (+359) 09 6226 130, email: yfu.finland@yfu.fi .