Sovimmeko me YFU:n isäntäperheeksi?

Paras isäntäperhe on ihan tavallinen suomalainen perhe, jolla on aito halu tutustua ulkomaiseen nuoreen. YFU:n toimintaa ympäri maailmaa säätelevät YFU-maiden yhteisesti sopimat laatusäännöstöt. YFU:n isäntäperheen odotetaan sitoutuvan yhteisiin periaatteisiin.

Perhemuoto: tavallinen suomalainen perhe

Hyvä isäntäperhe on tavallinen suomalainen perhe. Perheessä voi yksi tai kaksi vanhempaa, jotka ovat avoliittossa tai avioliitossa. Perheessä voi olla pieniä lapsia tai nuoria, lapset ovat voineet muuttaa jo pois kotoa tai perheeseen voivat kuulua vain vanhemmat. Perheen vanhemman tai vanhempien tulisi kuitenkin olla yli 30-vuotiaita. Mikäli perheessä on vain yksi vanhempi eikä lapsia, YFU pyytää ensin suostumuksen perheeseen tulevalta oppilaalta ja tämän vanhemmilta. Tällöin vaihto-oppilas on samaa sukupuolta vanhemman kanssa ja nuorelle on oltava oma huone. Tärkeintä kokemuksen onnistumisen kannalta on, että perhe ottaa ulkomaalaisen nuoren tasavertaisena perheenjäsenenä mukaan kaikkeen perheen normaaliin toimintaan - normaaliin arkeen.

Kustannukset: ruoka ja majoitus

Isäntäperhe kustantaa nuorelle ruoan ja majoituksen vaihdon ajan. Pienemmillä kotimaan matkoilla tai ravintolakäynneillä vaihto-oppilas kulkee yleensä tavallisena perheenjäsenenä mukana, mutta suuremmista kustannuksista, kuten esimerkiksi laskettelumatkoista, voidaan neuvotella oppilaan vanhempien kanssa hyvissä ajoin. Muut kulut ovat nuoren omia maksettavia: puhelin-, harrastus-, vaate- ja muut vapaa-ajan kulut sekä bussikortit. Mikäli koulumatkoista koituu nuorelle kohtuuttoman paljon kuluja, voi YFU:n kanssa keskustella mahdollisista korvauksista. YFU ei missään päin maailmaa maksa isäntäperheille vaihto-oppilaasta: toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen.

Puitteet: oma sänky ja koulupöytä

Perheelle ei aseteta suuria vaatimuksia. Ei tarvitse olla isoa taloa, paljon menoa tai kalliita harrastuksia. Sen sijaan kodissa on oltava nuorelle oma sänky ja paikka, jossa hän voi tehdä läksyjä. Omaa huonetta ei siis tarvitse välttämättä olla, mutta yksiöön ei vaihto-oppilasta voi ottaa. Tärkeintä on vilpitön halu tutustua ulkomaiseen nuoreen ja mahdollisuus tarjota hänelle koti samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin muillekin perheenjäsenille.

Kielitaito: yhden perheenjäsenen puhuttava englantia tai oppilaan äidinkieltä

Isäntäperheen kotikielenä on oltava suomi tai ruotsi, sillä nuorella on oltava mahdollisuus oppia paikallinen kieli uudessa kodissaan. Lähes kaikki Suomeen tulevat nuoret puhuvat aluksi englantia, joten perheessäkin on jonkun perheenjäsenen osattava auttavasti englantia tai oppilaan äidinkieltä. Joka tapauksessahan nuoret oppivat suomen tai ruotsin varsin nopeasti - osa puhuu jo joulun aikoihin sujuvasti uutta kieltä!

Sijainti: yhteydet kouluun oltava kunnossa

YFU:n isäntäperheet asuvat kaikkialla Suomessa - pohjoisessa, etelässä, idässä, lännessä, rannikolla, maalla, kylässä ja kaupungissa. Samoin kuin on erilaisia perheitä, on erilaisia nuoria, jotka toivovat pääsevänsä asumaan mitä erilaisimpiin olosuhteisiin. Ainoa kriteeri tarjottavan kodin sijainnille on se, että vaihto-oppilaan on päästävä kulkemaan kouluun kohtuullisesti. Haja-asutusseuduilla asuvien perheiden on myös syytä pohtia realistisesti, miten yhden "ylimääräisen" nuoren vapaa-ajan menot sopivat yhteen perheen nykyisten järjestelyiden kanssa. Vaihto-oppilas kulkee omien perheenjäsenten tavoin mukana yhteisissä kyydeissä harrastuksiin ja muihin menoihin.

Sopiva nuori kullekin perheelle

Monet ihmiset eivät tule edes ajatelleeksi, että he voisivat ottaa vaihto-oppilaan kotiinsa asumaan. Monet ajattelevat, että perhe ei ole sopiva, tarpeeksi hyvä isäntäperheeksi, kun ei ole tarjota mitään ihmeellisyyksiä. Ei kuitenkaan ole olemassa hyviä tai huonoja perheitä. Kyse on siitä, että saadaan yhteen nuorelle sopiva perhe ja perheelle sopiva nuori. Kuten on olemassa erilaisia ihmisiä, niin on myös erilaisia nuoria ja perheitä. YFU tekee parhaansa sopivien ihmisten löytämiseksi - niin oppilaalle kuin perheellekin.

Onko teidän perheenne siis sopiva YFU:n isäntäperheeksi?

Kyllä, jos...

  • perheen vanhemmat ovat yli 30-vuotiaita
  • perheen kotikielenä käytetään suomea tai ruotsia
  • vähintään yksi perheenjäsen puhuu englantia tai oppilaan äidinkieltä auttavasti
  • perhe pystyy tarjoamaan nuorelle ruoan ja majoituksen vaihdon ajaksi
  • kodissa on vaihto-oppilaalle oma sänky ja pöytä, jolla hän pystyy tekemään kotitehtäviä riittävän rauhassa
  • vaihto-oppilas pääsee kulkemaan kouluun kohtuullisuuden rajoissa
  • perheellä on aito halu ja kiinnostus tutustua kansainväliseen nuoreen
  • perhe haluaa tukea nuorta Suomeen tutustumisessa ja suomen/ruotsin kielen oppimisessa
ecome.fi verkkopalvelujärjestelmä, sisällönhallinta