Kansainvälistyminen lisää luovuutta
Vaihto-oppilasjärjestö YFUn Global Players Clubin järjestämässä ja Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran tukemassa Kansainvälisyys ja luovuus -seminaarissa Helsingin Kalastajatorpalla tiistaina 1.12. keskusteltiin kansainvälisyyden vaikutuksesta luovuuteen ja tätä kautta maamme kilpailukykyyn. Suomalaiset yritykset ja yhteiskunta tarvitsevat luovia ihmisiä. Luovuus puolestaan lisääntyy elämällä ulkomailla ja sopeutumalla vieraaseen kulttuuriin.
Luovuuden taustalla kannustava yhteisö
Tilaisuudessa keskustelun avaajana toiminut luovuuden ja lahjakkuuden tutkija, professori emeritus Kari Uusikylä viittasi puheessaan William Madduxin ja Adam Galinskyn tutkimukseen, jonka mukaan ulkomailla asuminen on positiivisessa yhteydessä luovuuden lisääntymiseen. Pelkkä matkustaminen ei riitä.
– Tutkimuksen tulokset ovat uskottavia, vaikka luovuus on vaikeimpia psykologisia käsitteitä ja sen mitattavuus on ongelmallista. Luovuudesta puhuttaessa on ymmärrettävä, että on olemassa useita luovuuden ja lahjakkuuden lajeja, kuten loogis-matemaattinen, kielellinen, kehollis-kinesteettinen ja esimerkiksi avaruudellinen luovuus. Luovuus on sitä, että syntyy jotain uutta, ja uutta pääsee syntymään, kun luova yksilö pääsee työskentelemään kannustavassa ympäristössä, Uusikylä toteaa.
Uusikylän mukaan kannustava, luovuutta edistävä ympäristö on muun muassa avoin, turvallinen, ihmisten erilaisuutta kunnioittava ja uuden kokeiluun rohkaiseva. Vieraaseen kulttuuriin lähtiessään ihmisen on oltava valmis sopeutumaan uuteen, erilaisista ja eri-ikäisistä ihmisistä koostuvaan ympäristöön – ja sopeutuminen puolestaan edistää luovuutta.
Ulkomailta uudenlaista näkemystä
Myös toimittaja Päivi Storgårdin vetämässä paneelikeskustelussa nousivat esiin luovuuden ja kansainvälisyyden merkitykset suomalaisessa yritysmaailmassa. Paneelin jäsenet – EVAn johtaja Risto E.J. Penttilä, Sitran johtaja Marco Steinberg, henkilöstöjohtamiseen erikoistuneen Virvo Oy:n johtaja Ari Himma ja JCDecaux’n toimitusjohtaja, YFUn hallituksen jäsen Klaus Kuhanen – toivat esiin joustavuuden, yleissivistyksen ja erilaisuuden tärkeyden.
– Ulkomaille lähteminen tuo uusia taitoja sekä laajentaa ajatusmaailmaa siitä, että on olemassa vain yksi totuus. Joustavuutta ja improvisointikykyä tarvitaan kansainvälisessä kanssakäymisessä, toteaa Italiassa ja Yhdysvalloissa elänyt Marco Steinberg.
Paneelikeskustelun yhteenvetona oli se, että luovuuden erilaisiin ilmentymiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota ja lopettaa ihmisten puristaminen samaan muottiin. Suomessa tulisi lisätä luovuutta ja tätä kautta maamme kilpailukykyä, paitsi kannustamalla suomalaisia nuoria lähtemään maailmalle, myös rohkaisemalla kaikkia suomalaisia avaamaan niin kotiensa kuin yritystensä ovet ei-suomalaisille. Kansainvälistyä voi myös kotimaassa.
– Nyt on korkea aika siirtyä juhlapuheista tekoihin, peräänkuuluttaa Suomen YFUn toiminnanjohtaja Elina Talonen-Lintunen.
YFU Global Players Club
- haastaa yritykset, yksityishenkilöt ja yhteiskunnan päättäjät panostamaan siihen, että Suomessa riittäisi tulevaisuudessa oikeasti kielitaitoisia ja aidosti vieraita kulttuureita tuntevia ihmisiä.
- kerää varoja lahjakkaille nuorille, joilla ei ilman taloudellista tukea ole mahdollisuutta lähteä vaihtooppilaaksi.
- tavoitteena vuosittain vähintään 150 000 euroa eli 20 täysstipendiä.
- lahjoittajiksi voivat liittyä niin yritykset kuin yksityishenkilöt.
Tutkimus
Maddux, William W. & Galinsky, Adam D. (2009). Cultural Borders and Mental Barriers: The Relationship Between Living Abroad and Creativity. Journal of Personality and Social Psychology, Vol. 96, No. 5, 1047-1061




