SAKSA
Saksan YFU
Faktoja Saksasta
Ritan vaihtarikokemuksia
Saksan YFU
Saksan YFU perustettiin vuonna 1957. Siitä lähtien yli 39 000 nuorta on osallistunut vaihto-oppilasohjelmiin. Saksan YFU järjestönä koostuu yli 4500 jäsenestä, ja sen päätoimistossa Hampurissa työskentelee 23 hengen aktiivinen työryhmä vaihto-ohjelmien, isäntäperhesijoitusten sekä vapaaehtoistoiminnan parissa. Valmennukset, seminaarit ja työpajat järjestetään mukavissa puitteissa; maatalossa Hampurin läheisyydessä Nienwohldissa. Saksan YFU painottaa erityisesti koulutuksen ja kasvatuksellisuuden tärkeyttä vaihto-oppilastoiminnassa. Vaihto-oppilaista pidetään hyvää huolta, ja heille tarjotaan mahdollisuus ymmärtää monikulttuurisuutta erilaisten seminaarien, työpajojen ja projektien kautta.
Toimintaa vaihto-oppilasvuoden aikana
Saavuttuaan Saksaan YFU:n vaihto-oppilaat osallistuvat joko viikon tai neljän viikon kestävään saapumisvalmennukseen (jälkimmäiseen kuuluu myös kielikurssi). Valmennukseen kuuluu myös vierailu keskiaikaiseen kaupunkiin ja/ tai entiselle keskitysleirille.
Suurinpiirtein vaihto-oppilasvuoden puolessa välissä järjestetään YFUn vaihto-oppilaille järjestetään viikon mittainen puolivuosivalmennus.
Paluuvalmennus on muutamaa viikkoa ennen kotiinpaluuta.
Vapaaehtoisia omakustanteisia viikonloppuretkiä järjestetään mm saksalaiskaupunkeihin sekä Puolaan. Jokaisella matkalla tutustutaan tiettyyn Saksaan liittyvään ilmiöön. Lisäksi isäntäperheillä ja vaihto-oppilailla on vuoden aikana mahdollisuus tavata muita lähiseudun YFU:laisia lukuisissa tapahtumissa.
Saksassa vaihto-oppilasvuotensa viettävät nuoret osallistuvat lisäksi kaikkien eurooppalaisten vaihto-oppilaiden tavoin YFU:n nelipäiväiseen ”Young Europeans’ Seminariin", joka järjestetään Berliinin lähettyvillä Saksassa.
Faktaa Saksasta
Saksa on Euroopan toiseksi suurin maa (Venäjän jälkeen), hieman Suomea suurempi. Saksa koostuu neljästä maantieteellisesta alueesta: pohjoisen laajat alangot, keski-Saksan ja itäisen Saksan ylängöt, Rheininjoen laakso sekä etelän Alpit. Rantaviivaa Saksassa on 2 389 kilometriä.
Asukasluku on 82,5 miljoonaa. Saksa on tiiviisti asutettu. Yli 80% väestöstä asuu kaupungeissa. Noin 8,5% väestöstä ovat ei-saksalaisia, pääosin turkkilaisia. Lapsia saksalaisperheessä on keskimäärin kaksi.
Virallinen kieli on Saksa. Suuren ulkomaalaisväestön asuttamassa maassa puhutaan kuitenkin useita eri kieliä.
Saksalainen koulu
Saksalaiset aloittavat koulun 6-vuotiaana käytyään ensin nollaluokan. Ala-aste kestää ekaluokalta neljännelle tai kuudennelle luokalle. Sen jälkeen valitaan mieleinen koulutuslinja kolmesta eri vaihtoehdosta. Hauptschule on ammatillisesti suuntautunut ja kestää yhdeksännelle luokalle asti. Realschule kestää kymmenennelle luokalle asti ja on astetta enemmän akateemisesti suuntautunut. Gymnasium puolestaan valmentaa oppilaita yliopistoon ja kestää 13. luokalle asti. Koulut vaihtelevat kieli- kirjallisuuspainotteisista ja luonnontiedepainotteisiin. Lisäksi itäisen ja läntisen Saksan koulujen välillä on eroja.
Saksalainen perhe
Saksalaisperhe on kolmanneksi pienin maailmassa, siihen kuuluu keskimäärin 2,7 jäsentä. Kolmilapsista perhettä pidetään jo suurperheenä. Järjestys, kurinalaisuus, vastuullisuus ja saavutukset ovat jokseenkin tärkeitä piirteitä saksalaisperheissä, tosin eivät niin tärkeitä kuin usein ulkomailla uskotaan. Saksalaisia pidetään hyvin koulutettuina, asiallisina sekä asioista kiinnostuneina. Monet arvostavat älyllisiä keskusteluja ja uusia näkökulmia, sekä ottavat mielellään kriittisen kannan keskustellessaan. Tietoon perustuvaa ja loogisesti perusteltua keskustelua pidetään tärkeänä sosiaalisena elementtinä.
Vapaa-aika
Jalkapallo on suosituin urheilulaji Saksassa, mutta voimistelu, tennis, hiihto ja laskettelu tulevat hyvin perässä. Monet saksalaiset nauttivat luonnosta ja viettävät viikonloppuja sekä lomia esim. kiipeilemällä Saksassa tai muualla Euroopassa. Automatkailua ja pyöräilyä harrastetaan runsaasti. Lähes kaikki saksalaiset nauttivat vuosittaisesta neljän viikon palkallisesta lomasta.
Uskonto ja politiikka
Useimmat saksalaiset ovat joka roomalaiskatolisia tai protestantteja, mutta Saksassa on myös juutalaisia sekä kasvava muslimivähemmistö.
Saksassa on parlamentaarinen demokratia. Hallituksen lisäksi Saksa muodostuu 16 osavaltiosta ja niiden hallituksista. Saksassa on tasavallan presidentti, jonka rooli on pitkälti edustuksellinen.
Ritan vaihtarivuosi Saksassa
Kun toinen päivä elokuuta koitti, tiesin että seuraavat 11 kuukautta tulen viettämään perheen ja ystävien kanssa. Näitä ihmisiä en tosin koskaan aikaisemmin ollut tavannut. Silloin en vielä olisi uskonut kuinka paljon tulen pitämään vaihto-oppilaana olemisesta ja Saksassa asumisesta. Vuoteni alkoi 25 muun vaihtarin kanssa viikon kestävällä saapumisvalmennusleirillä Hampurin lähellä. Viikko oli aivan uskomaton ja kun tuli aika lähteä leiriltä perheisiin, oli tunnelma erittäin jännittynyt. Matkustin junalla tulevalle asuinpaikkakunnalleni ja asemalla tuleva gast-mamani oli minua vastassa. Koulut olivat alkaneet juuri sinä päivänä, eli pääsin aloittamaan koulun ”vasta” toisena koulupäivänä.
Perheeseeni kuului siis nelikymppiset vanhemmat sekä kolme sisarta. Vanhin, 23-vuotias Kathrin ei asunut enää kotona, joten sain hänen huoneensa. Kaksi muuta sisarusta olivat iältään 16- ja 18-vuotiaat, eli omanikäistä seuraa riitti ja erityisesti 18-vuotiaan siskon kanssa tuli alussa vietettyä paljon vapaa-aikaa. Koulumatkani oli 20 km ja se meni hyvin joka aamu siskoni kanssa autolla huristellen. Välillä tulin sitten iltapäivällä bussilla kotiin, jos siskollani loppui koulu eri aikaan. Koulunkäynti Saksan kielellä osoittautui yllättävän vaikeaksi, erityisesti luonnontieteelliset aineet olivat todella vaikeita, saksan ainesanasto kun ei ole Suomessa oikein tullut tutuksi.
Harrastin vuoteni aikana tanssia säännöllisesti koko vuoden, harrastukseni tosin vaihtelivat kausittain: harrastin myös mm. ratsastusta, teatterikerhoa, tennistä, juoksua, kuorolaulua sekä aerobikkiä. Viikonloput menivät diskoissa tai kotibileissä sekä tyttöjen iltoja pitäen. Sain elämäni parhaimman kaverin Saksasta – olimme jo ensimmäisestä koulupäivästä asti kavereita.
Kun vuosi oli lopussa, pääsi kauhea itku, kun en olisikaan enää halunnut palata Suomeen. Paras ystävä ja poikaystäväkin löytyivät Saksasta – olin todella onnellinen. No, kotiin oli kuitenkin pakko palata ja YES (eurooppalaisten vaihtareiden nelipäiväinen kotiinpaluuseminaari) oli edessä. YES oli todella huikea ja hauska kokemus. Vuoteni Saksassa oli unohtumaton ja veri vetää sinne takaisin. Onneksi uskon ystävyyssuhteiden ja isäntäperhesiteen kestävän aina, sen verran läheiseksi ehdittiin vuoden aikana tulla.
Saksan YFU:sta en pysty sanomaan mitään negatiivista, omalla kohdallani kaikki toimi tosi hyvin ja kaikki YFU:n järjestämät jutut olivat aina tosi hyviä – hauskaa pidettiin enemmän kuin laki sallii!
Rita Nyberg
Saksa
