Oppilaiden tarinoita

Meixiang Kiinasta nautti täysin siemauksin Suomen rauhasta

Sain yllättäen mahdollisuuden päästä YFU:n vaihto-oppilaaksi. Ennen lähtöäni Suomeen vain uneksin, millainen vaihdostani muodostuisi. Ensimmäinen mielikuva, minkä Suomesta sain, oli maisema lentokoneen ikkunasta: tuhansia järviä, vihreitä metsiä ja puhtaus. Minulla tulisi olemaan loistava vuosi.

Suomalaiset ovat kyllä ujoja, todella ujoja, mutta minulle he olivat hyvin ystävällisiä. Kävin kävelyillä metsissä kavereiden ja heidän koirien kanssa, juttelimme vain elämästä - se oli todella hienoa! Suomalaiset ovat myös kovin urheilullisia ja minäkin opin Suomessa uimaan, kokeilin sählyä, hiihtoa, luistelua ja kävelin ensimmäistä kertaa järven jäällä. Leikin kuin lapsi.  

Viikonloppuisin vietin aikaa kavereiden kanssa, kävin lenkillä tai teatterissa tai menimme ravintolaan maistelemaan herkullista suomalaista ruokaa. Kesällä grillasimme paljon puutarhassamme, söimme makkaraa saunan jälkeen ja uimme järvessä. Talvella tein lumilyhtyjä ja sytytin niihin kynttilöitä tuomaan toivoa toivottomaan talveen. Suomalainen elämänrytmi on niin rentouttava mutta silti niin jännittävä - sitä en voi kokea Kiinassa. Vaihtokokemus antaa kultaisen mahdollisuuden kokeilla erilaista elämää, oppia tuntemaan sitä ja oppia nauttimaan siitä. 

Kiinalaiseen koulunkäyntiin verrattuna koulu täällä on suhteellisen helppoa, vaikka totta kai alussa kieli tekee koulusta vaikeaa. Kuuntelemalla ja opiskelemalla kieli kuitenkin tarttuu, vaikka sitä ei olisi koskaan kuullutkaan aiemmin. Lopulta viittasin tunneilla ja vastailin opettajan kysymyksiin rohkeasti.

Isäntäperheen vanhempiani kutsuin 'äidiksi' ja 'isäksi'. He ovat vanhempia kuin omat vanhempani, mutta he kohtelevat minua kuin omaa lastaan. Illallistimme yhdessä, keskustelimme uutisista, minun perheestäni, Suomesta, Kiinasta ja maailmasta. He opettivat minulle uutta kieltä ja pitivät minusta ja myös minun ystävistäni huolta kuin omasta lapsestaan. Olen todella kiitollinen perheelleni, vietin ihanan ajanjakson heidän kanssaan.

Ennen kuin päätin lähteä vaihto-oppilaaksi, en pystynyt kuvittelemaan, kuinka mahtava vuosi tulisi olemaan. Millaista olisi oppia tuntemaan uusia ihmisiä, uusi kulttuuri, uusi kieli. Millaista olisi olla itsenäinen ja nauttia täysin erilaisesta elämästä. Totta kai minulla oli myös vaikeita hetkiä, ennen kaikkea tullessani uuteen yhteisöön, mutta kun vain jaksaa puhua ja olla nöyrä, olla lämmin, niin kaikki ottavat sinut ystäväkseen.

Avaa sydämesi oppiaksesi tuntemaan suuren maailman. Avaa silmäsi näkemään ihanan maailman. Avaa käsivartesi halaamaan värikästä maailmaa. Avaa mielesi ja ole edelläkävijä maailmassa.

- Meixiang, Kiina

Guste tuli naapurimaasta Suomeen oppimaan uudesta kulttuurista ja itsestä

Tulin Suomeen Liettuasta. Ensireaktioitani oli: "Hyvänen aika, miten paljon puita täällä on! Miten kumma tämä kieli on! Ja miksi ihmiset syövät niin paljon, erityisesti perunoita?" Mielessä virtasi niin paljon ajatuksia, kaikki oli uutta.  

Tänä päivänä minulla on niin paljon. Minulla on toinen perhe. Perhe, jossa äiti leipoo maailman parasta pullaa, isä ajaa lujaa moottorikelkalla, sisko sanoo "oish" ja nauraa kovaan ääneen ja johon kuuluu lisäksi veli viisine lapsineen. Sain käydä urheilupainotteista lukiota ja opin ymmärtämään urheiluhulluja. Sain hurjasti rakkaita ystäviä, vaikka suomalaiset eivät paljoa juttelekaan. Rakastuin lumiseen talveen. Rakastuin Suomeen. Minulla on uusi koti.

PS: En edelleenkään pidä salmiakista tai juo yhtä paljon kahvia kuin suomalaiset. En myöskään edelleen ymmärrä, miksi täällä syödään niin paljon perunaa ja miten ihmiset voivat viettää puolet elämästään saunassa. Mutta ehkä jonain päivänä ymmärrän sen.

- Guste, Liettua

Melmuun Saksasta ja edelleen lämpimät muistot vuosien jälkeenkin

Viimeksi yhden Suomeen haluaville tytön äiti kysyi minulta miksi olin lähtenyt sinne. Hän halusi tietää mitä Suomen kielellä voi tehdä, mitä hyötyä siinä on. Täytyy miettiä vähän. Itseasiassa siinä ei ole mitään hyötyä, ei ainakaan työelämässä mualla kun Suomessa. Mutta en sitä koskaan halunnut. Suomi on kieli millä keskustelen, nauran, riidellen suomalaisten kavereiden ja suomalaisen perheeni kanssa. Minun mielestä tämä on aivan riittävä syy lähteä johonkin mualle ja minä olen onnellinen että sain kokea elämää Suomessa ja löysin „töisen elämän“ sieltä. Ja onpas tosi hyvä tunne kun minun istäntäperheeniskä sanoo aina kun lähden pois Vantaalta: „Muista osoitetta!“

Suomalaiset ovat kuin kookospähkinöita – ulkoa kovia ja vaikeitä avata, mutta sisällä todella pehmiä.“ Sen lauseen olen kuullut suomalaiselta kaveriltä joka oli vaihtarina minun saksalaisella koulussa. Ja se lause on auttanut minulle paljon vaihtovuodessani. Tiesin jo vähän, että se voi olla vähän vaikeata tutustua „ihan oikeasti“ suomalaisiin, mutta tiesin myös, että täytyy yrittää ja olla kärsivällinen...

- Melmuun, Saksa

Sveitsiläisen Karinin mielestä mummin tekemä lanttulaatikko oli parempaa

Elokuussa me tulimme kolmestaan Sveitsistä tänne Suomeen. Minä pääsin vuodeksi asumaan toiseen perheeseen Helsinkiin, joiden kanssa olin vain kirjoitellut ennen tuloni. Alussa oli paljon uutta ja välillä ehkä vaikeaakin, varsinkin kun en vielä osannut yhtä suomea. Mutta perheeni auttoi minua aina ja minä kerroin heille, mitä kaikkea opin Suomessa. Ei kestänyt kauan, kun huomasin, että minulla oli toinen koti toisessa maassa.

Teimme paljon perheen kanssa vaihtovuoteni aikana. He näyttivät minulle Suomea ja millaista elämä on suomalaisessa perheessä. Syksyllä kävimme meidän kesämökillä Keski-Suomessa ja opin tutustumaan ja rakastumaan savusaunaan, makkaraa, järviin ja moneen muuhun asiaan. Joulu vietetiin kotona sukulaisten kanssa. Söimme paljon kinkkua ja minä yritin myös maistaa lanttulaatikkoa. Mummin tekemä olikin sitten parempaa kuin koulun.

Talvella pääsin sitten ensimmäinen kerta elämässäni hiihtämään. Menimme ystävien kanssa monta kertaa hankeen ja jopa kerran avantoon - minun perheeni piti minua vain hulluna, mitä en vieläkään ymmärrä. Rakastan talvea ja luntakin, mutta olin sitten kuitenkin iloinen, kun kevät tuli ja päivät eivät enää olleet niin lyhyet. Ennen kaikkea iloitsin siitä, että suomalaiset näyttivät osaavan nauraa ja elää taas talven jälkeen.

Kävin perheen kanssa Tukholmassa ja Tallinassa ja he kertoivat minulle paljon Suomen historiasta ja muutakin. Samalla kerroin heille meidän sveitsiläisestä kulttuurista ja me kaikki opimme paljon uutta. Kun kesä sitten tuli, nautimme yhdessä auringosta ja lämpimästä säästä ja kiertelimme vähän Suomea.

Vaihtovuoden loppu lähestyi ja minä olin hyvin surullinen siitä. Minulla ei aina ollut helppoa Suomessa, mutta minulla oli nyt toinen äiti, isä, sisko ja velikin. Ja silloin heinäkuun alussa, kun lähdin takaisin Sveitsiin, minä tiesin, että olin oppinut paljon niin kuin minun perheenikin. Vaihtovuosi oli ohi ja minä luulin, etten olisi enää koskaan kuin kotona Suomessa, koska minä kuitenkin tietäisin, että olen vain käymässä lomalla.

Nyt on taas talvi, puoli vuotta sen jälkeen, kun olen lähtenyt Suomesta. Istun huoneessani. Äiti ja Isä katsovat telkkaria ja siskoni ja veljeni ovat ulkona. Olen tullut takaisin Suomeen, kotiin. Ja nyt tiedän paremmin kuin silloin kesällä, että minulla on ikuisesti toinen koti.

- Karin, Sveitsi

Yoko Japanista piti koulunsa päättäjäisissä seuraavanlaisen puheen:

Hyvä juhlayleisö! Olen Yoko, japanilainen vaihto-oppilas. Tulin Suomeen ja Kaarinaan viime elokuussa. Paljon tapahtunut näiden 10 kuukauden aikana.

Ensimmäinen päiväni oli hyppy tuntemattomaan. Kaikki katsoivat oudoksuen, koska olen itämainen. Minunkin mielestäni suomalaiset olivat erikoisen näköisiä, vaaletukkaisia ja sinisilmäisiä. Sitäpaitsi en ymmärtänyt sanaakaan suomea. Myös koulu oli yllätys.

Japanin koulussa luokka on sama koko vuoden ja aineet ovat pakollisia. Suomalainen järjestelmä oli minulle ensin liian vapaa. Nyt se tuntuu hyvältä. Aluksi mitä inhosineniten oli hyppytunti ja ruokaaika. Milloin minä voin mennäsyömään, oli vaikea ymmärtää. Silloin minulla ei ollut ystävää joten 15 minuutin hyppytunti oli minulle liian pitkä!!

Minä olin kuullut että vaihto-oppilaan on ensin tosi helppo saada ystäviä. Koska aluksi toiset ovat kiinnostuneita. Mutta itse asiassa kukaan ei puhunut minulle ja valmennuskirjassakin sanotaan että suomalaiset ovat ujoja. Kun minä yritin puhua ja tervehtiä ensin itse, ajattelin samalla, onko näin vaikea saada ystäviä. Silloin en olisi uskonut, että minulla olisi kohta näin paljon ystäviä. Olen siitä onnellinen.

Opin pitämään Suomesta. Äkkiä koulu oli hauskaa ja ruoka-aikaa olisin tuskin malttanut.Kun epävarma aika oli mennyt ohi, minä saatoin viettää suomalaista elämää. Kun päivittäinen kieli vaihtui englannista suomeksi vähä vähältä, minä tunsin, etten ole vaihto-oppilas vaan saatoin elää kuin suomalainen. Toisaalta jos joku puhui minulle englanniksi, minua harmitti, koska minä tunsin että hän piti minua vaihto-oppilaana.

Mutta totta puhuakseni en voinut ymmärtää kaikkea, joten joskus on ollut ikävää, koska saatoin vain hymyillä ystävilleni, kun he puhuivat. Mutta aina silloin minä vannoin yrittäväni opiskella tosissani suomea.

Asia, jota aina ihmettelen ja ihailen on, että kaikki ovat ylpeitä isänämaasta. Itsenäisyyspäivänä kun minä soitin "Maamme laulun", kaikki lauloivat ja nousivat seisomaan. Se olikin minulle tosi yllättävää. Minä en osaa japanin kansallislaulun sanoja ulkoa.

Mutta olin onnellinen, kun joku tunsi japanin sanoja vaikka "Harakiri" ja "Kamikaze". Ennen kun minä tulin tänne, minulla oli vain kuvitelmia, kuten että Suomessa on joulupukki ja muumi, tosi paljon metsää, talvella voimme katsella revontulia ja kesällä aurinko ei laskee.

Mutta sitten huomasin että Suomessa on paljon enemmän kivaa asiaa ja minä olen tavannut mukavia suomalaisia.

Minä olen ylpeä, että tulin tänne Suomeen. Kun menen takaisin Japaniin, minä haluan kehuskella tästä elämästäni ja muistoistani. Minulla on ollut ihana koulu, ystävät, opettajat, ja isäntäperhe. Kaikille kiitoksia.

"The good movie must come to the end". Minun Suomen elämänikin loppu kerran, mutta minä uskon, että joskus se jatkuu.

Toivon, että myös suomalaisilla nuorilla olisi mahdollisuus tutustua muihin kulttuureihin ja huomata että ihminen on sama kaikkialla, vaikka ympäristö, kieli ja tavat muuttuvat.

Viimeksi uudestaan kiitoksia kaikesta kaikille!!

- Yoko, Japani