LIETTUA
Tämä vuonna 2004 Euroopan Unioniin liittynyt Itämeren rannikon maa on pinta-alaltaan suurin Baltian maista. 3,6 miljoonaa paikallista pitää mielellään huolen maahan suuntaavista vaihto-oppilaista - heidän ystävällisyytensä on vertaansa vailla! Liettua on maana tunnettu koripallosta ja erittäin laadukkaista taidekouluista. Nämä koulut ovat erikoistuneet erilaisiin taideaineisiin.
YFU Liettua
Liettuan YFU perustettiin vuonna 2000. Siitä lähtien useita kymmeniä nuoria on nauttinut Baltian maiden eteläisimmän valtion kulttuurista. Liettuan YFU:n toimisto sijaitsee maan pääkaupungissa Vilnassa, mutta vaihto-oppilastoimintaa järjestetään ympäri maata.
Toimintaa vaihto-oppilasvuoden aikana
Liettuassa vaihto-oppilasvuoden aikana järjestetään ohjelmaan kuuluvat kolme valmennusta (saapumis-, puolivuosi- ja kotiinpaluuvalmennus), joiden lisäksi vapaaehtoiset järjestävät useita paikallisia YFU-tapahtumia vaihto-oppilaille, sekä isäntäperheille.
Liettuassa vaihto-oppilasvuotensa viettävät nuoret osallistuvat lisäksi kaikkien eurooppalaisten vaihto-oppilaiden tavoin YFU:n nelipäiväiseen ”Young Europeans’ Seminariin, joka järjestetään Berliinin lähettyvillä Saksassa.
Hyödyllisiä linkkejä
www.yfu.lt
