KIINA
Kauniita maisemia, historiallisia rakennuksia, temppeleitä ja huikeita puutarhoja, ihmisiä päivittäisissä askareissaan pelloilla ja katujen reunamilla. Suomalainen katselee silmät ymmyrkäisenä maaseudun arkea perinteisine työtapoineen, eläinten ollessa yhä juhtina pelloilla, naisten ja lasten korjatessa satoa. Suurkaupunkien pilvenpiirtäjät ja valtavat ostoskeskukset taas tuntuvat olevan ihan eri aikakaudelta – ja kuitenkin ollaan yhä samassa maassa, Kiinassa!
Olympialaiset Pekingissä vuonna 2008 nostivat Kiinaa entistä enemmän maailmankartalle ja Shanghain maailmannäyttely 2010 sai paljon mediatilaa Suomessakin. Kiinan valtavan suuret markkinat jatkavat huikeaa kasvuaan avaten yrityksille yhä uusia mahdollisuuksia. Kiina on jo tänä päivänä yksi maailman suurimmista talousmahdeista ja kasvu jatkuu!
YFU Kiinassa
Kiinan YFU perustettiin vuonna 1992. Siitä lähtien sadat ulkomaiset nuoret ovat tutustuneet aasialaiseen kulttuuriin Kiinassa. YFU:n toimistot sijaitsevat Dongguanissa, Shanghaissa ja Beijingissä. Kiinan YFU painottaa erityisesti koulutuksen ja kasvatuksellisuuden tärkeyttä vaihto-oppilastoiminnassa. Paikallisten nuorten tavoin vaihto-oppilaiden odotetaan osallistuvan koulun opetukseen ja olevan aktiivisia koulun opetuksessa, pitkistä koulupäivistä huolimatta. YFU:n vaihto-oppilaat asuvat isäntäperheissä, vaikka moni paikallinen nuori asuukin koulujen yhteydessä, sisäoppilaitoksissa.
Toimintaa vaihto-oppilasvuoden aikana
Saavuttuaan Kiinaan YFU:n vuosiohjelmaan osallistuvat vaihto-oppilaat osallistuvat kaksipäiväiseen saapumisvalmennukseen ja tämän jälkeen kuuden viikon intensiiviselle kielikurssille.
Suurin piirtein vaihto-oppilasvuoden puolessa välissä järjestetään YFU:n vaihto-oppilaille viikon mittainen puolivuosivalmennus, johon sisältyy myös kulttuurivierailu suurkaupunkiin. Paluuvalmennus on muutamaa viikkoa ennen kotiinpaluuta.
Lisäksi isäntäperheillä ja vaihto-oppilailla on vuoden aikana mahdollisuus tavata muita lähiseudun YFU:laisia erilaisissa tapahtumissa.
Toimintaa kesän aikana
Saavuttuaan Kiinaan YFU:n kesäoppilaat osallistuvat saapumisvalmennukseen ja tämän jälkeen siirtyvät paikallisiin isäntäperheisiinsä.
Kesäohjelman aikana järjestetään aamupäivisin kulttuuri- ja kielikurssi (12 h/viikko). Iltapäivisin käydään vierailuilla paikallisissa nähtävyyksissä ja tutustutaan perinteiseen kiinalaiseen kulttuuriin.
Tämän lisäksi kerran viikossa tutustutaan erilaisiin historiallisiin nähtävyyksiin. Iltaohjelmaan kuuluu esityksiä ja hauskoja aktiviteettejä. Sinulla on myös mahdollisuus käydä tutustumassa eri suurkaupunkeihin YFU:n järjestämillä omakustanteisilla matkoilla (esimerkiksi Beijingiin ja Shanghaihin).
Voit lukea lisää kesän ohjelmasta täältä.
