JAPANI

YFU Japanissa
Faktoja maasta
Paulin kokemuksia

Itä ja Länsi. Perinne ja keksinnöt. Teollisuus ja perhe. Vieraanvaraisuus ja yksityisyys. Asuessasi Japanissa löydät vastakohtien maan. Osan asioista näyttäessä liiankin tutuilta huomaat yhtäkkiä uponneesi kulttuuriin, joka kehittyi täysin erilaiseksi kuin länsi. Niin kuin avautuminen maailmalle muutti Japania ikuisiksi ajoiksi, niin tulee tämä tarunhohtoinen muuttamaan sinut koko loppuelämäksesi. Japanilaiset ihmiset olivat vuosisatojen ajan eläneet tarkan yhteiskunnallisen järjestelmän ja kurin alaisina. 1600-luvulla yhteydet ulkomaailmaan katkaistiin 240 vuodeksi, mikä johti täysin erilaisen kulttuurin kehittymiseen. Kun eristäytyminen päättyi 1800-luvun puolivälissä, yhteiskunta otti vastaan uudistusten aallon. Japanilaiset omaksuivat läntisiä aatteita ja tekniikkaa samalla säilyttäen omaleimaisen kulttuurinsa.

Vaihto-oppilaat Japanissa saattavat asua isäntäperheessä joko sykkivässä maailmankaupungissa, tai tyypillisessä japanilaisessa talossa perinteisemmällä maatalousalueella.

Monet ovat kuulleet mm. elokuvaohjaaja Akira Kurosawasta tai kirjailija Yukio Mishimasta. Tyypillisimpiä Japaniin liittyviä asioita ovat myös sumopaini, sushi, riisikakut, haikurunot ja tottakai, tuotemerkit kuten muiden muassa Panasonic, Hitachi, Mitsubishi, Toyota, Sony ja Honda.

YFU Japanissa

Japanin YFU on toiminut jo vuodesta 1958 lähtien. Toimisto sijaitsee Tokiossa. Kokopäiväisiä työntekijöitä on 13, joiden lisäksi maassa toimii 14 alueella yhteensä 750 aluevalvojaa ja vapaaehtoista returneeta. Isäntäperheitä on ympäri maata, sekä kaupungeissa, että niiden ulkopuolella.

Faktoja Japanista

Maantieto: Japani on saarivaltakunta, joka koostuu neljästä pääsaaresta (Honshu, Hokkaido, Shikoku ja Kyushu) sekä noin 4000 pienemmästä saaresta. Japaninmeren vaikutuksesta ilmasto on lämpimämpi kuin esim. Kiinan mantereella. Japani saa myös osakseen runsaita sateita, jotka ajoittuvat lähinnä kesälle. Koska maasta kaksi kolmannesta on vuoristoista, suurin osa ihmisistä asuu rannikolla.

Historia, politiikka, talous: Japanin varhaishistoria on mysteerien peittämää, mutta ainakin vuodesta 660 eKr maata on hallinnut keisari. Tämä perinne katkesi 1100-luvulla, kun vallan ottivat sotaherrat, shogunit, jotka hallitsivat feodaalijärjestelmällä ja käytännössä sulkivat kaikki yhteydet ulkomaailmaan. Laivaston kommodori Perryn neuvottelema kauppasopimus (1854) ja sitä seurannut kauppiasluokan muodostuminen olivat merkittävä tekijä shogunien vallan kaatumisessa. Monarkia palautettiin vuonna 1868, ja Japani astui uuteen aikakauteen. Japani yritti saada itselleen sotilaallisen, taloudellisen ja poliittisen johtoaseman Aasiassa ja Tyynellämerellä, mutta toisen maailmansodan tulos ja diktatuurien kaatuminen päättivät tämän jakson. Sodan jälkeen tie on ollut toinen: rauha ja vapaus nousivat tärkeiksi aatteiksi maan jälleenrakentaessa yhteiskuntaansa ja muotoutuessaan yhdeksi maailman johtavista talouksista. Sony, Toyota, Panasonic ja monet muut merkit ovat tunnettuja lähes kaikkialla maailmassa.

Kulttuuri: Eristäydyttyään länsimaailmasta 240 vuodeksi 1600-luvun alusta, Japanissa kehittyi omaleimainen, Kiinasta vaikutteita saanut kulttuuri. Nyttemmin, johtuen asemastaan maailman näyttämöllä, Japani on ottanut runsaasti vaikutteita myös lännestä. Vaihto-oppilaana Japanissa huomaat Japanin olevan sekoitus historiaa ja nykyaikaa: yhtenä iltana voit laulaa ystävien kanssa karaokeillassa tai käydä elokuvissa; seuraavana iltana vuorossa saattaa olla esitys perinteisessä noh- tai kabuki-teatterissa. Saatat lukea haikurunoja yhtenä päivänä, viihtyen Yukio Mishimoton romaanin kanssa seuraavana. Japanilaiset nauttivat “uusista” urheilulajeista, kuten koripallosta, hiihdosta tai baseballista, mutta myös perinteisistä lajeista, kuten sumopainista, kendomiekkailusta tai karatesta. Mitä ikinä teetkin tässä mielenkiintoisessa maassa, tulet tutustumaan tähän erikoiseen kulttuurin sisäpuolelta käsin.

Perhe-elämä: Pääpaino japanilaisessa perheessä on yhä perinteissä, asuit sitten kaupungissa tai maaseudulla. Työetiikka on täysin toista luokkaa kuin monessa muussa maassa. Asioiden kehittyessä ja muuttuessa isäntäperheesi isä, otosan, uhraa aikansa työlleen ja työpaikalleen. Äiti, okasan, todennäköisesti omistaa puolestaan aikansa lapsilleen, näiden koulutukseen, taloudelle ja kotitalousasioille.

Huomaat myös uuden ja vanhan sekoituksen isäntäperheessäsi: perheesi isä saattaa matkustaa luotijunalla töihin, mutta kotona istutaan silti tatami-matolla ja käytetään yukata-vaatetta. Huomaat myös, ensin isäntäperheessä ja sitten muualla, miten erilainen etiketti Japanissa on. Tunteita ei ilmaista kovinkaan usein fyysisesti, vaan sanoilla, kumarruksilla ja asenteilla. Kiitollisuuden ilmaukset ovat erittäin tärkeitä: Sinun tulee muistaa ilmaukset “Arigato” tai “Arigato Gozaimasu” aina, kun isäntäperheesi tekee jotakin sinun hyväksesi.

Koulu: Japanilaiset käyvät koulua pakolliset yhdeksän vuotta, alkaen kuusivuotiaana. 95% jatkaa eteenpäin, käyttäen valtaosan ajastaan valmistautuessaan yliopiston vaikeisiin pääsykokeisiin. Puolet opiskelijoista läpäisee testit ja pääsevät yliopistoon.

Japanilaisessa lukiossa muutama asia saattaa hämmästyttää. Monet koulut ovat suuria, keskimäärin tuhannen oppilaan kokoisia. Joudut myös todennäköisesti käyttämään koulupukua. Joittenkin oppiaineitten ollessa pakollisia voinet valita esimerkiksi japanilaista kirjallisuutta tai modernia kieltä. Isäntäperheen sisarusten kanssa voit osallistua koulun jälkeen kaikenlaisiin aktiviteetteihin karatesta taidetekstaukseen.

Paulin vaihtarikesä Japanissa

Kokemani jälkeen voin vain sanoa että Japani on hieno maa. Yhden ainoan kuukauden aikana ehdin nähdä ja kokea paljon. Matka oli suunniteltu erittäin monipuolisesti, ja oli vielä onni matkassa, kun sain parhaan mahdollisen isäntäperheen Japanista. Fiksu ja huumorintajuinen Otosan(isä) ja Okasan(äiti) auttoivat tekemään jokaisesta päivästä muistettavan.

Pääsin moniin eri paikkoihin, joihin vain hurjimmat tehomatkaajat ehtisivät yhden kuukauden aikana mennä. Sana ”temppeli” ei korvissani kuulosta enään tylsältä uskonnolliselta hökkeliltä, vaan suurelta puutarhalta, jonka läpi on miellyttävää kulkea. Totesin, että Japanissa ulkomaalaisen kauneus-käsitys muuttuu jyrkästi. Ilotulituksetkaan eivät ole leikin aihe, vaan se on monen suuren taiteilijan ammatti. Kun itse kävin katsomassa ilotulituksia Yokohamassa, Landmark tornin vieressä, oli yleisöä varmaankin 20% suomen väestöstä! Kun onnistuimme löytämään istumapaikan, jouduimme odottamaan vielä tunnin innokkaina. Odotus kannatti, kun pimeän tullen ilotulitus alkoi. Toinen toistaan isompi ilotulitus valaisi taivasta. Ei pelkästään isoja, vaan taivaalta tunnisti esimerkiksi kissan tai silmälasit!

Japanin nähtävyyksiä jäin ikävöimään melkein yhtä paljon kuin Japanin asukkaita, jotka olivat todella ystävällisiä. Japanilaiset ovat monin tavoin samanlaisia kuin suomalaiset, paitsi että heille ei sinne eksy läheskään niin paljon ulkomaisia turisteja ja muita länsimaisia vaikutteita, kuin meille tänne Suomeen. Tämän takia olin kuin julkkis. Minun luokseni tultiin juttelemaan ja minut otettiin mielellään mukaan paikkoihin. Kysymyksiä varsinkin tulvi koulussa monesta suuntaa. Ensimmäinen kysymys tuli tytöltä, joka kysyi, että onko minulla tyttöystävää. Seuraava tuli pojalta, joka kysyi, kuka on mielestäni luokan söpöin tyttö. Sain heti selville mitä sen ikäisten Japanilaisten päässä liikkuu!

Minulla ei matkan aikana ollut sekunttiakaan jolloin olisi ollut tylsää. Tekemistä riitti. Eikä tullut yksinäinen olo, vaikka kielimuuri puski välillä eteeni, kun aina silloin tällöin YFU-tapahtumissa törmäsiin uusiin eurooppalaisiin ystäviini. Teimme paljon yhdessä, ja välillemme tuli Hiroshiman ja Kiyoton reissun aikana vahva sidos. Olemme nyt suunnittelemassa reissua Ruotsiin, että taas nähtäisiin toisiamme. Olen myös pitänyt yhteyttä isäntäperheeseeni, jotka ovat nyt kuin vara-vanhempani. Ainoa huoleni on 80 euron hinta 5 kilon paketin lähettämisestä Japaniin.. Joululahjojen tulee olla hyvin kevyet, kun niitä parin kuukauden päästä rupean lähettämään.

Pauli Liesvirta
kesävaihto-oppilas Japanissa

ecome.fi verkkopalvelujärjestelmä, sisällönhallinta