YFU:n Senaattoriohjelma on tuonut amerikkalaisia nuoria Suomeen jo vuodesta 1983
Suomen Youth for Understanding ry:n kautta kanavoitu Suomen valtion ja Yhdysvaltain Senaatin välinen apuraha- eli senaattoriohjelma tuo vuosittain lahjakkaita amerikkalaisnuoria Suomeen kesäksi. Senaattorioppilaita on tullut Suomeen jo vuodesta 1983 lähtien eli vuonna 2012 ohjelma täyttää 30 vuotta. Nuoret osallistuvat monipuoliseen erikoisohjelmaan, jonka aikana he tutustuvat maamme historiaan, kulttuuriin, valtionhallintoon ja yrityselämään. He tapaavat Suomen ja Yhdysvaltain korkeinta johtoa, tutustuvat maittemme väliseen yhteistyöhön ja suurlähettiläiden toimintaan, vierailevat kansainvälisissä huippuyrityksissämme ja osallistuvat heille järjestettyihin vastaanottoihin. Viime vuosina senaattorioppilaat ovat vierailleet myös Suomen Tasavallan Presidentin luona.
Ohjelma levittää merkittävää Suomi-tietoutta sadoille
tuhansille amerikkalaisille
Ulko- ja opetusministeriön kanssa yhteistyössä kehitetty ohjelma
on jo vuosien ajan ollut merkittävä Suomi-tuntemusta lisäävä
kampanja, joka saa laajan ja arvovaltaisen julkisuuden
Yhdysvaltojen seitsemän osavaltion kaikissa valtionlukioissa.
Ohjelman päätavoitteena on herättää kiinnostusta Suomea kohtaan
ja tehdä maatamme paremmin tunnetuksi amerikkalaisten
koululaisten ja perheiden keskuudessa.
Ohjelman erityinen tavoite on myös kasvattaa tulevaisuuden johtajia, joilla on sekä tietoa että halua rakentaa keskinäiseen kunnioitukseen ja ystävyyteen perustuvia siltoja Suomen ja Yhdysvaltojen välille. Suomeen saapuvat nuoret tuovat tullessaan tuulahduksen amerikkalaisen nuorison elämästä, asenteista ja arvoista. Takaisin kotimaahansa he vievät aitoja kokemuksia ja tietoa Suomesta jaettavaksi amerikkalaisille.
Senaattoreiden valitsemia lahjakkaita amerikkalaisnuoria eri osavaltioista
Senaattoriohjelma-apurahan saajat valitaan ohjelmaan koulujen suositusten, erityishaastattelujen sekä Suomi-tietoutta käsittelevän kirjoituskilpailun perusteella. Ohjelma oli aluksi avoin vain Massachusettsin, Michiganin, Minnesotan, Oregonin ja Washingtonin ja sittemmin myös Floridan ja Kalifornian osavaltioiden valtionlukioille, mutta ohjelman 20-vuotisjuhlan kunniaksi haku avattiin kaikille amerikkalaisille nuorille. Ohjelman kummeina toimivat nuorten omien osavaltioiden senaattorit, jotka tukevat ohjelman julkistamista kirjeellään ja nimeävät lopuksi kilpailun parhaat hakijat senaattoriohjelmaan.
Senaattorit osallistuvat YFU:n järjestämään lähtövalmennukseen ennen nuorten Suomeen lähtöä Washington DC:ssä. Nuoret tutustuvat senaattiin ja senaattoreihin ja pääsevät vierailemaan Suomen suurlähettilään luona.
Senaattorioppilaat asuvat suomalaisperheissä ja osallistuvat korkeatasoiseen erityisohjelmaan
Jo 30 vuoden ajan senaattorioppilaiden kuuden-seitsemän viikon pituisen vierailun käytännön toteutuksesta on vastannut kansainvälisen Youth For Understanding –vaihto-oppilasjärjestön Suomen osasto yhdessä Suomen valtion kanssa.
Suomeen saavuttuaan senaattorioppilaat osallistuvat Turussa YFU:n valmennusosioon, jossa heitä valmennetaan sopeutumaan vieraaseen kulttuuriin ja sen ihmisiin sekä arvioimaan omaa sopeutumisprosessiaan. Oppilaat perehdytetään suomalaiseen elämänmenoon käyttämällä hyväksi mm. Muumien perhekeskeistä elämänfilosofiaa, saunaa, suomalaista sisua ja makkaraa. Lisäksi nuoret tutustuvat maamme historiaan ja kulttuuriin muun muassa vierailemalla Turun linnassa ja tuomiokirkossa.
Nuoret asuvat YFU:n isäntäperheissä eri puolilla Suomea saaden syvän ja aidon kosketuksen suomalaisen perheen arkielämään. Samalla suomalaiset perheet oppivat ymmärtämään paremmin niin omaa kuin amerikkalaistakin kulttuuria.
Ohjelma huipentuu kolmipäiväiseen erikoisohjelmaan Helsingissä. Nuoret vierailevat muun muassa eduskunnassa, opetusministeriössä, ulkoministeriössä, tapaavat maansa suurlähettilään sekä tutustuvat suomalaisiin huippuyrityksiin ja historiallisiin kohteisiin.
Esimerkki Helsingin ohjelmasta
- tutustuminen eduskuntaan ja valtion hallintoon kansanedustajan
johdolla
- tutustuminen opetusministeriöön ja suomalaiseen
koulujärjestelmään sekä opetusministerin tapaaminen
- Yhdysvaltojen suurlähettilään vastaanotto
- päivä ulkoasiainministeriössä ja ulkoministerin
tapaaminen
- vierailu Marimekon tehtailla
- tutustuminen suomalaiseen nykytaiteeseen Kiasmassa
- opastettu käynti Suomenlinnassa
Senaattoriohjelman aikataulu 2012
- Oppilaiden lähtövalmennus Washingtonissa 25.-27.6.2012
- Oppilaiden saapuminen Suomeen 28.6.2012
- Oppilaiden saapumisvalmennus Turussa 28.-30.6.2012
- Isäntäperheiden valmennus ja siirtyminen isäntäperheisiin
30.6.
- Oppilaiden vapaaehtoinen Tallinnan risteily 6.-7.8.2012
- Oppilaiden Helsingin ohjelma 8.-10.8.2012
- Oppilaiden kotiinpaluu 11.8.2012
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Elina Talonen-Lintunen, puh. (09) 6226
1316 elina.talonen(at)yfu.fi tai
ohjelmakoordinaattori Anu Vuorinen (09) 6226 1317
anu.vuorinen(at)yfu.fi
