CHILE
Sanovatko Atacaman autiomaa tai Antarktikus sinulle mitään? Ne molemmat löytyvät Tyynen valtameren viereen sijoittuvasta 4500 kilometrin pituisesta Chilestä, toinen pohjoiskärjestä ja toinen eteläkärjestä. Usko pois, että voit samaan aikaan olla yhdessä maailman kuivimmista ja kuumimmista autiomaista sekä nähdä lumihuippuiset Andit. Näihin ja moniin muihin uskomattomiin maisemiin sinulla voi olla mahdollisuus tutustua YFU:n vaihto-oppilaana Chilessä.
Eurooppalaiset siirtolaiset, lähinnä Espanjasta, Saksasta ja Sveitsistä, ovat antaneet oman värinsä vuonna1818 itsenäistyneen Chilen katukuvaan. Chileä voidaankin pitää ehkä Etelä-Amerikan eurooppalaisempana maana. Katukuvassa vilisevät modernit bussit uusien rakennusten välissä. Moderni teknologia on käytössä myös Chilen kaivos- ja metsäteollisuudessa sekä kalastuksessa. Monin paikoin Chilen ilmasto on myös otollinen maukkaiden hedelmien viljelyyn.
Vaihto-oppilas otetaan chileläiseen, usein kaupunkilaiseen, YFU:n isäntäperheeseen lämpimästi vastaan. Perheen isästä tulee myös vaihto-oppilaan “papa” vuodeksi. Yhdessä koko suvun kanssa vietetään niin ilon kuin surunkin asiat. Alussa voi olla vaikeata muistaa mikä on kunkin serkun, sedän ja tädin nimi, sillä heitä riittää!
Myös koulussa vaihto-oppilas tutustuu chileläiseen arkielämään ja muihin nuoriin. YFU:n vaihto-oppilaat sijoitetaan joko valtion- tai yksityisiin kouluihin. Koulussa vaihto-oppilas voi valita monien aineiden välillä omien mieltymyksiensä mukaan. Espanjan kielen opiskelu kuuluu olennaisena osana lukujärjestykseen. Vaihto-oppilaan onneksi Chilessä puhuttu espanja on ehkäpä puhtainta mitä Etelä-Amerikasta löytyy ja Chilen koulujärjestelmän on sanottu olevan yksi Latinalaisen Amerikan parhaista.
Jalkapallo on latinalais-amerikkalaiseen tapaan myös Chilessä urheilu numero uno. Jokaisella on oma suosikkijoukkueensa ja -pelaajansa. Jalkapallo voi joskus olla aitiossa sporttisempaa kuin itse pelikentällä, ainakin mitä tulee käytettyyn äänimäärään.
YFU Chilessä
Chilen YFU:n toimisto sijaitsee Santiagossa. Täältä käsin ohjataan Chilen vapaaehtoisia, jotka osaltaan vastaavat YFU:n vaihto-oppilaan vuoden onnistumisesta. Alue-edustajat ovat vaihto-oppilaan tukena ja turvana jakamassa joka päiväisiä iloja ja joskus myös surujakin. YFU järjestää vuoden aikana myös tapaamisia vaihto-oppilaiden kesken, jolloin he voivat jakaa kokemuksiaan keskenään.
YFU:n vaihto-oppilasvuosi tarjoaa turvallisesti vuodeksi sykkivää menoa, johon sinulla ei muuten ehkä muuten ole mahdollisuutta tutustua. Chileläiset ottavat vaihto-oppilaansa lämpimästi vastaan ja pitävät heitä yhtenä omana perheenjäsenenään. Miten voisikaan paremmin tutustua chileläiseen elämään? On elämys elää vuosi kulttuurissa, joka on niin erilainen, mutta loppujen lopuksi vuosi Chilessä opettaa elämän olevan periaatteiltaan samanlainen kuin kotonakin.
Chilen YFU on perustettu 1963 ja se on virallisesti rekisteröity kaupallista voittoa tavoittelematon järjestö. Se on yksi suurimmista vaihto-oppilasjärjestöistä Chilessä ja se on vaihtanut noin 5 000 oppilasta. YFU:n toimisto sijaitsee Santiagossa ja sillä on 25 alue-edustajaa, jotka työskentelevät vapaaehtoisina. Returnee-kerho on aktiivinen ja tärkeä osa YFU:n toimintaa Chilessä.
YFU:n isäntäperheet: Suurin osa chileläisistä isäntäperheistä kuuluu keski- tai ylempään keskiluokkaan, jotka asuvat kaupunkialueilla. Monilla perheillä on lapsia, jotka ovat olleet vaihto-oppilaina YFU:n kautta ja tuntevat näin ohjelman sekä YFU:n henkilökunnan. Kuitenkin alue-edustajat tekevät kotivierailun ja haastattelun ennen perheen valintaa isäntäperheeksi haluaville.
YFU:n aktiviteetit: Vuosioppilaat osallistuvat Santiagossa saavuttuaan kolmipäiväiseen valmennusohjelmaan ja matkustavat tämän jälkeen isäntäperheisiinsä. Vaihto-oppilasvuoden aikana oppilailla on mahdollisuus vaihtaa kokemuksiaan paikallisissa kokoontumisissa. Kaksi kuukautta ennen kotiinpaluuta oppilaat osallistuvat nelipäiväiseen paluuvalmennukseen, jonka yhteydessä tehdään matka jonnekin Chilen alueelle.
Faktoja Chilestä
Väkiluku: 16 miljoonaa
Pääkaupunki: Santiago
Alue: Chilen mantere 756 626 km². Jos lukuun
lisätään saaret ja Etelänavan alueet, niin maan
kokonaispinta-ala on 2,006,626 km².
Chile rajoittuu pohjoisessa Peruun ja Boliviaan ja idässä Argentiinaan. Länsirajana on Tyyni valtameri. Chilen eteläisimmän ja pohjoisimman pisteen välinen matka on yhtä pitkä kuin matka New Yorkista San Franciscoon eli 6870 kilometriä! Leveimmältä kohdaltaan maa on kuitenkin ainoastaan 730 kilometriä leveä ja kapeimmalta kohdaltaan vain 145 kilometriä.
Ilmasto: Pitkään maahan mahtuu monenlaista ilmastoa päästä toiseen. Pohjoisessa sataa tuskin koskaan. Maan keskiosissa on kuuma kesä (joulukuusta maaliskuuhun), aurinkoinen syksy (maaliskuusta kesäkuuhun), sateinen talvi ja raikas kevät. Etelässä ilmasto vaihtelee viileästä kylmään ajoittaisine sateineen.
Uskonto: Chilessä ei ole virallista valtionuskontoa. Suurin osa chileläisistä on roomalaiskatolilaisia, mutta myös muita uskontoja on.
Hallitusmuoto: Vuonna 1990 seitsemäntoista vuoden sotilashallituksen jälkeen Chileen muodostettiin demokraattinen hallitus. Presidenttiä avustaa kaksikymmenjäseninen kabinetti. Uusi kongressi (senaatti ja alahuone) valittiin joulukuussa 1989. Sen ensimmäinen kausi alkoi maaliskuussa 1990. Presidentti valitaan kuusivuotiskaudeksi.
Historia: Espanjalaiset saapuivat Chileen 1500-luvulla ja maa pysyi Espanjan siirtokuntana aina vuoteen 1818, jolloin vallankumouksellinen sankari Bernando O´'Higgins julisti Chilen vihdoin itsenäiseksi. Siitä saakka Chile on ollut tasavalta. Ainoastaan pieni määrä espanjalaisten saapumisen aikaan olleista alkuperäiskansoista on vielä jäljellä. Heistä tunnetuimmat ovat araucanot ja mapuchenit, jotka ovat tunnettuja ylpeydestään sekä voimakkaasta vastustuksesta vieraita valloittajia kohtaan.
Talous: Chilellä on rikkaat luonnonvarat. Kaivostoiminta, maatalous, puuteollisuus ja kalastus ovat maan pääasialliset teollisuudenalat. Chile luottaa vapaaseen markkinatalouteen nykyaikaisilla vientialoilla. Tämä onkin vienyt maan vakaaseen kasvuun ja kehitykseen.
Koulutus: Chilellä on yksi Etelä-Amerikan parhaista koululaitoksista. Kaikille 7-15-vuotiaille tarjotaan vapaa ja pakollinen koulutus. Jatkokoulutus tapahtuu lukioissa ja yliopistoissa. YFU:n vuosioppilaat käyvät joko valtion tai yksityisiä kouluja. Koulussa vaihto-oppilaat saavat kaikista eniten ystäviä, heillä on mahdollisuus opiskella monia aineita, parantaa espanjan kielen taitoaan ja harrastaa asioita, joista ovat kiinnostuneita.
Perhe-elämä: Yleisesti ottaen chileläisille perhe on erittäin tärkeä elementti. Silmiinpistävin ominaisuus on perheiden yhtenäisyys. Sekä vanhemmat että lapset jakavat yhdessä lähisukulaisten kanssa niin joka päiväiset toimet kuin tärkeätkin tapahtumat.
Vapaa-aika: Chileläiset ovat ulkoilmaihmisiä. Järvet tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet kalastukseen. Purjehdus rannikolla on suosittua ja monet perheet harrastavat vaellusta ja hiihtoa vuorilla. Tärkein urheilulaji on kuitenkin tietysti jalkapallo.
Käsi- ja taideteollisuus: Chileläiset käsityöt ovat rikkaita sekä väreiltään että muodoiltaan. Ne vaihtelevat alueittain perinteiden ja elämänmuotojen mukaan. Chilen mielenkiintoisempia taideteollisuustuotteita ovat paikallisten kutojien valmistamat kankaat, erityyliset keramiikka-, puu-, luu-, kupari- ja pronssiesineet sekä tietysti Chilessä esiintyvästä sinisestä kivilajista, lapis lazulista, valmistetut korut.
